Kulmuni ja Kaikkonen aloittivat kamppailun keskustan puheenjohtajuudesta – molemmilla oma teoriansa keskustan kannatuksen laskusta

AOP, Antti Kaikkonen, Katri Kulmuni, keskusta
Julkaistu 10.08.2019 13:52(Päivitetty 10.08.2019 13:53)
Toimittajan kuva

Keimo Lehtiniemi

keimo.lehtiniemi@mtv.fi

Keskustan puheenjohtajuutta tavoitteleva elinkeinoministeri Katri Kulmuni pitää puolueen kannatuksen laskun yhtenä syynä takertumista vuoden 2012 jälkeen liiaksi Juha Sipilän persoonaan.

– Munat olivat tavallaan liian pitkään samassa korissa, Kulmuni muotoilee.

Toinen puheenjohtajaehdokas, puolustusministeri Antti Kaikkonen puolestaan arvioi, että kentän kuuntelu jäi edellisellä hallituskaudella liian vähälle.

– Ihmisiä on tavattava myös kasvotusten. Keskustaäppi on jo olemassa, mutta se ei riitä.

Kaikkonen ja Kulmuni kohtasivat tänään Rovaniemellä ensimmäisessä yhteisessä vaalitentissä lähes parille kymmenelle paikkakunnalle ulottavalla kiertueella.

Keskustan uusi puheenjohtaja valitaan neljän viikon kuluttua 7. syyskuuta Kouvolan ylimääräisessä puoluekokouksessa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa