Kummisetä-näyttelijä James Caanin kuolinsyy selvisi

James Caan
James Caania vaivasivat sydänongelmat.
Julkaistu 26.07.2022 11:05
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

James Caan oli kuollessaan 82-vuotias.

Kummisetä-elokuvan Sonny Corleonena tunnettu James Caan kuoli sydänongelmien vuoksi klo 21.02 paikallista aikaa Los Angelesissa 6. heinäkuuta. TMZ-uutisivuston hankkiman kuolintodistuksen mukaan Caan menehtyi sydänkohtaukseen ja sepelvaltimotautiin 82-vuotiaana.

Näyttelijä kärsi myös keuhkoahtaumataudista sekä sydämen vajaatoiminnasta.

Caan on haudattu Eden Memorial Park -hautausmaalle Kaliforniassa. Kyseisellä hautausmaalla lepää monia viihdemaailman juutalaisia. Caanin vanhemmat olivat juutalaisia.

Caan tunnetaan elokuvarooliensa lisäksi myös televisiosta merkittävimmin kasinopomo Ed Delinen roolistaan sarjassa Las Vegas. Caan näytteli sarjassa vuosina 2003–2007.

Näyttelijätähden lukuisten tunnustusten joukossa on neljä Golden Globe -ehdokkuutta sekä Oscar- ja Emmy-palkintoja. Hänet palkittiin myös tähdellä Hollywood Walk of Famella vuonna 1978.

Caania jäivät kaipaamaan muun muassa hänen poikansa Scott, James, Jacob ja Alexander sekä tytär Tara.

Caan oli naimisissa yhteensä neljä kertaa: ensin Dee Jay Mattisin kanssa vuosina 1961–1966 ja sitten Sheila Ryanin kanssa vuonna 1976. Myöhemmin hän meni naimisiin Ingrid Hajekin kanssa vuonna 1990. He erosivat vuonna 1995, jonka jälkeen hän meni naimisiin Linda Stokesin kanssa myöhemmin samana vuonna. Caan haki avioeroa Stokesista vuonna 2005, mutta kaksikko pääsi myöhemmin sovintoon. Caan ja Stokes päättivät avioliittonsa lopullisesti vuonna 2017.

Lähde: People

Tuoreimmat aiheesta

Kalifornia