Kun hissit pysäytettiin, Himos hiljeni: 15-vuotiaan pojan kuolema järkytti hiihtokeskuksissa

LK Himos hissejä
Onnettomuus tapahtui pojan pudottua alas jyrkänteeltä hoidettujen rinteiden ulkopuolella.Lehtikuva
Julkaistu 18.02.2019 18:56
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

15-vuotiaan pojan menehtyminen Himoksen hiihtokeskuksessa Jämsässä on puhuttanut ihmisiä ympäri Suomea. Onnettomuus tapahtui pojan pudottua alas jyrkänteeltä hoidettujen rinteiden ulkopuolella.

Himoksen toimitusjohtaja Elsi Ojala kertoo MTV Uutisille, että onnettomuuden vuoksi Himoksella järjestettiin eilen illalla hiljainen hetki.

– Kun hissit pysäytettiin illalla, niin henkilökunta ja muut paikalla olleet asiakkaat hiljentyivät minuutin ajaksi pojan muistoa kunnioittaakseen.

Lue myös: Himoksella kuollut rippikoululainen putosi 6–8 metriä alas jyrkänteeltä – suojakypärä ei pelastanut traagiselta kuolemalta

Tänään toiminta on jatkunut Himoksella normaalisti, mutta traaginen tapaus on kuitenkin henkilökunnan mielessä. Kukin prosessoi onnettomuutta omalla tavallaan.

– Keskustelua tämä on herättänyt ja ajatuksia enemmänkin, Ojala kertoo.

Ojalan mukaan mm. sosiaalisessa mediassa on toivotettu voimia uhrin omaisille ja samalla myös hiihtokeskuksen henkilökunnalle.

Sappeen rinnejohtaja: ”Saa miettimään olisiko vieläkin jotain parannettavaa”

Sappeen laskettelukeskuksen rinneliiketoimintajohtaja Kosti Puurunen kertoo MTV Uutisille, että Himoksella rinnealueiden ulkopuolella sattunut onnettomuus on herättänyt keskustelua myös muissa hiihtokeskuksissa.

– Erittäin valitettava ja ikävä tapaturma tämä on, Puurunen toteaa.

Lue myös: Hoidettujen rinteiden ulkopuolelle meno on jokamiehenoikeus – Hiihtokeskukset: "Kaikkien rinteiden aitaaminen ei onnistu"

Puurunen kertoo, että Himoksen turman takia ei ole ollut syytä päivittää turvaohjeistuksia. Puurunen uskoo, että turvallisuuteen on kiinnitetty huomiota hyvin kaikissa Suomen laskettelukeskuksissa.

– Juuri viime vuonna meillä oli Tukesin tarkastus, jossa käytiin turvallisuuteen liittyvät asiat läpi. Työtä on meillä tehty vuosikausia turvallisuuden eteen. Mutta tietenkin tällaiset tapaukset saavat miettimään, olisiko jotain, mitä pystyisi tekemään vieläkin paremmin.

Puurunen kertoo, että Sappeellakin merkittyjen rinteiden ulkopuolella näkyy laskettelijoita varsinkin runsaslumisina talvina.

– Merkittyjen rinteiden ulkopuolella laskeminen kuuluu kuitenkin Suomessa jokamiehenoikeuksiin, joten siihen ei voi täysin puuttua, Puurunen huomauttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Himos