Perjantaina tuhoja päästiin jo osin korjaamaan, mutta sähköt olivat poikki monilta tulva-alueella.
Belgiassa tulvien tuhot paljastuivat vähitellen perjantaina Vallonian laaksoisilla seuduilla, kun vedenpinta pääsi osin laskemaan.
Liegen kaupungin eteläpuolella Aywaillen kunnassa ihmiset riensivät auttamaan toisiaan. Kastuneita tavaroita kannettiin yhteistuumin ulos taloista, paikallisen päiväkodin edessä oli mudan tahrimia pinnasänkyjä, ja leluja lajiteltiin joukkovoimin.
Veden jäljet näkyivät selvästi joka suunnalla. Puiston leikkimökki oli kellahtanut kumoon ja pyörätelineet vääntyneet vinoon edellisen päivän tulvavirran voimasta.
Alueella yli 30 vuotta asunut suomalainen Auli Ekman kertoo, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa. Hän asuu hieman korkeammalla, joten hänen oma kotinsa säästyi tuhoilta, mutta joenvarren näkymät ovat dramaattiset.
– Tunnen nämä paikat, joten tämä on aika katastrofaalinen näky. Tosi hurjan näköistä, Ekman sanoo.
Länsi-Euroopassa tulvat ja rankkasateet ovat koetelleet pahimmin Saksaa, jossa kuolonuhrien lukumäärä nousi perjantaina yli sadan. Belgian puolella kuolleita oli yli 20 ja Liegen seutu oli yksi eniten kärsineistä alueista.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Belgian pääministeri Alexander De Croo sanoi perjantaina, että tulvien tuhot saattavat olla maan pahimmat koskaan.
Auttamisen halu heräsi nopeasti
Tulvavedet nousivat Aywaillessa keskiviikkona. Hotellialalla työskentelevä Ekman pääsi vielä aamulla tuttua reittiä työpaikalleen kylpylä- ja formulakaupunkina tunnettuun Spahan, mutta kotimatka mutkistui, kun joki alkoi tulvia.
– Se oli niin hurja se vedennousu yhtäkkiä, että jouduin tulemaan monen kiertotien kautta takaisin.
Perjantaina paikalliset pääsivät korjaamaan tulvatuhoja. Traktorit vetivät Remouchampsin kylässä vesitankkeja, joihin pumpattiin vettä pois tulvan kastelemista kellareista.
Ekman kertoo, että tulvatuhojen korjaaminen on herättänyt paikkakunnalla vahvan tahdon auttaa.
– Aika paljon ihmisillä on onneksi solidaarisuutta. Ihan kuin kaikki olisivat ryhtyneet toimiin.
Vielä torstaina, kun tulva oli pahimmillaan, Remouchampsin kylän kadut muuttuivat joiksi ja vesi ryöppysi voimalla ulos tippukiviluolista, jotka ovat tunnettu paikallinen nähtävyys.
Luolien lähellä sijaitsevan Bonhomme-hotellin edustalla siivottiin perjantaina mutaisia jälkiä. Hotellin omistajaperheeseen kuuluva Stéphanie Daussaint kuvailee kaikkien olevan kuin ällikällä lyötyjä.
Tulvan jäljiltä sähköt, vedet ja lämmitys menivät poikki. Hotellilla kävi kuitenkin tuuri, sillä veden pinta jäi juuri ja juuri ensimmäisen kerroksen kynnyksen alapuolelle.
Lue myös: Tyrmistyttävä video tulvista: Talo sortui kesken pormestarin haastattelun Belgiassa – "Tuolla sinkoutui juuri seinä!"
MTV Uutiset seuraa Keski-Euroopan tulvia, kuolleita yli 120 – Merkel: "Pelkään, että näemme katastrofin koko laajuuden vasta lähipäivinä"
Vapaaehtoiset jakoivat ruokaa
Tilffin kylässä parinkymmenen kilometrin päässä Aywaillesta vesi oli perjantaiaamuna edelleen korkealla ja lähes koko kylän keskusta veden vallassa. Kylän läpi virtaa Ourthe, joka on Maasin sivujoki.
Paikallisen Punaisen Ristin edustaja Claude Quinet kertoo, että vapaaehtoiset jakavat tulvan uhreille ruokaa, vettä ja vaatteita.
Quinet avaa lava-auton ovea ja näyttää, kuinka penkit ovat täynnä kukkuroilleen pakattuja muovikasseja. Kyydissä on vapaaehtoisten tekemiä voileipiä ja kerättyjä vaatelahjoituksia. Auton lavalla on kymmeniä vesipulloja odottamassa jakoaan.
Quinet ei osaa arvioida, kuinka paljon ihmisiä Tilffissä on lopulta avun tarpeessa.
– Tietysti pahempi tilanne on Saksan puolella, Quinet sanoo.