Mika (nimi muutettu) tapasi isänsä murhaajan Veli Matti Huohvanaisen ennen joulua vankilassa. Sukulaiset ja läheiset tuomitsivat ennalta tapaamisen neljä ihmistä murhanneen miehen kanssa, mutta Mikaa se auttoi kovasti. Vuosia kestänyt viha ja pelot helpottivat.
Raaka henkirikos tapahtui 20 vuotta sitten. Teko ei kuitenkaan jättänyt koskaan Mikaa rauhaan. Hän oli vasta 15-vuotias, kun menetti rakkaan isänsä ja esikuvansa.
Mikan isä murhattiin syyskuussa 1999. Mies joutui henkirikoksen uhriksi sattumalta.
– Isä oli väärässä paikassa väärään aikaan.
Erittäin raaka henkirikossarja
Suomen oloissa erittäin raaka henkirikossarja tapahtui Vantaan Rajakylässä 22. syyskuuta vuonna 1999.
Huohvanainen surmasi ampuma-aseella kaksi miestä Vantaan Viestitiellä liikehuoneistossa ja vielä myöhemmin pakomatkan aikana Hauholla pistimellä ruotsalaismiehen.
Ensimmäinen uhri, Mikan isä, oli mennyt liikehuoneistoon Viestitielle vaihtaakseen akun puhelimeensa. Hän oli paikalla 7-vuotiaan tyttärensä kanssa, joka näki tapahtuneen.
Kun Mikan isä otti puhelimen esiin, Huohvanainen luuli sitä pistooliksi ja ampui miehen kuoliaaksi.
– He eivät tunteneet lainkaan toisiaan eivätkä olleet koskaan edes tavanneet, Mika kertoo.
"Murhaaja edusti pahinta painajaista"
Mika tapasi isänsä murhaajan Veli Matti Huohvanaisen ensimmäisen kerran oikeudessa vuonna 2000. Huohvanaista syytettiin kolmesta murhasta.
– Olin silloin vielä pieni poika, 15-vuotias. Isäni kuolemasta oli kulunut silloin jonkin aikaa. Murhaajan näkeminen tuntui todella pelottavalta. Hän oli isokokoinen ja edusti kaikessa pahinta mahdollista painajaista, Mika kuvailee.
11. joulukuuta 2019 Mika tapasi Huohvanaisen toistamiseen, tällä kertaa suunnitellusti ja sovitusti vankilassa.
Tapaamisessa murhaaja kertoi teostaan.
– Hän kertoi olleensa kovissa huumeissa tekohetkellä ja jo sitä ennen muutaman päivän. Hän ei osannut selittää tekoa millään tavalla.
Isä oli erityisen läheinen
Mikan isä oli tehnyt töitä kirvesmiehenä ja opettanut poikansa käymään metsässä, kalastamaan ja metsästämään sekä elämän prioriteetejä.
Isä oli Mikalle monella tavalla esikuva, mikä näkyi hänen tavassaan käsitellä asioita.
– Isä edusti minulle todella paljon ja teimme asioita yhdessä. Isän kuoleman jälkeen olin hirveän vihainen ja katkera. Meidän koko perheellemme tarjottiin kriisiapua ja terapiaa, mutta olin teini-ikäinen enkä välttämättä ymmärtänyt silloin kaikkia asioita, Mika kertoo.
Viha muuttui ja kasvoi Mikan sisällä vuosien aikana. Sosiaalisessa elämässä se näkyi niin, että Mika tiuski ihmisille ja oli kärkäs.
– En koskaan saanut selville tiettyjä asioita, mitkä liittyivät isäni kuolemaan. Sukulaiset ja läheiset jättivät asioita kertomatta meille lapsille ja siksi tästä murhaajasta ja tapahtumaillasta alkoi muodostua minulle aika valheellinen kuva.
Vuosien kärsimys
Vuodet kuluivat henkirikoksen jälkeen ja Mika opiskeli itselleen ammatin. Hän meni naimisiin ja perusti perheen.
Samaan aikaan hän kuitenkin oireili isänsä kuoleman takia ja yritti myös päästä terapiaan.
– Minulle tarjottiin masennuslääkkeitä, mutta eiväthän ne ongelmaa poista, vaan vain siirtävät sitä eteenpäin.
Vuonna 2018 Mika huomasi itsestään, että hän kärsii yhä todella paljon isänsä kuolemaan johtaneesta raa'asta rikoksesta.
– Vaimoni oli silloin raskaana ja päätin, että kun lapsi syntyy maailmaan, hänen ei tarvitse katsoa, kun isä kärsii vieressä.
Lue myös: Stiina kohtasi tyttärensä Jenna Lepomäen tappajan kasvokkain, ystävät pitivät hulluna: "En mennyt vankilaan taputtamaan häntä päähän"
Isältä tuli oppi puhumisen tärkeydestä
Mikan isä oli opettanut hänelle, että asiat selvitetään aina puhumalla.
Niinpä Mika alkoikin miettä keinoja, joilla hän voisi tavata murhaajan ja jutella tämän kanssa. Hän arveli, että tapaamisesta voisi olla hyötyä.
– Ajattelin, että sisäisesti ja yksin asian vatvominen ei auta minua yhtään.
Mika oli yhteydessä muutamiin vankiloihin, ja lopulta hän sai selville, missä vankilassa Huohvanainen on. Vankilan pappi ohjasi hänet Rikosseuraamuslaitoksen ja Vuolle Setlementin yhteistyössä toteuttaman Sauma-projektin pariin.
Ensisijaisesti hyödytettävä uhria
Projektin tarkoitus on, että rikoksen uhri ja tekijä voivat tavata toisensa järjestetysti, mikäli kohtaamisen edellytykset täyttyvät ja hyötyä näyttäisi olevan ensisijaisesti uhrille.
Ennen tapaamista omainen tapaa projektin työntekijät, Arja Konttilan ja Heikki Mikkolan, ja juttelee näiden kanssa. Keskustelussa käydään läpi tekijän kohtaamiseen liittyviä odotuksia, pelkoja, riskejä, hyötyjä ja mahdollisuuksia.
– Minua alkoi siinä keskustelussa pelottaa ihan kamalasti se tapaaminen murhaajan kanssa. Tuntui pelottavalta ajatukselta tavata ihminen, jota vihaa yli kaiken. Pelkäsin, että tunteet vyöryvät ylitseni. Jännitti sekin, jos rikoksentekijä käyttäytyy ylimielisesti, Mika kertoo tuntemuksistaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Mika tapasi Veli Matti Huohvanaisen järjestetysti joulukuussa. Kuva Huohvanaisen oikeudenkäynnistä.
Tekijä olisi saanut perääntyä
Kesällä 2019 alkaneissa ennakkovalmisteluissa käytiin läpi sitä, millainen tapaaminen tulisi olemaan ja miten se järjestetään.
Rikoksentekijälle eli Huohvanaiselle oli samanlainen valmistautuminen. Hän olisi myös saanut perääntyä tapaamisesta milloin vain.
Mika kertoi etukäteen kavereilleen ja sukulaisilleen tulevasta tapaamisesta isän murhaajan kanssa.
– Osa tuomitsi sen jyrkästi, osa ajatteli sen olevan ihan hyvä juttu. Omatkin mielialat heittelehtivät ja pohdin, onko tapaaminen järkevä ajatus. Pelotti sekin, satutanko itseäni vain enemmän sillä tapaamisella.
Huono olo tapaamista ennen
Huohvanainen on tuomittu neljästä murhasta.
Pelkästään neljän ihmisen surmaaminen oli monelle syy tuomita tällaisen ihmisen tapaaminen. Lisäksi tuomitsijat perustelivat vastustustaan sillä, että rikoksentekijä olisi muuttumaton ja kyvytön sopeutumaan yhteiskuntaan.
Mika lähti tapaamiseen tuttavien vastustuksesta huolimatta avoimin mielin. Junassa mieli oli kevyt, mutta automatkalla juna-asemalta vankilaan stressireaktio alkoi puskea päälle.
– Kädet hikosivat ja mitä lähemmäs pääsimme, oloni paheni koko ajan.
Vankilassa Mikan olisi pitänyt kirjoittaa paperille tuntemuksistaan, mutta hän ei kyennyt vapinan takia pitämään edes kynää kädessään.
– Tunsin hyvin voimakasta ja vahvaa vihaa siinä hetkessä.
Murhaaja ojensi käden
Lopulta Mika saateltiin tapaamishuoneeseen. Sen jälkeen Huohvanainen astui sisään.
Mikan ja Huohvanaisen seurana tapaamisessa oli vankilan pappi, Sauma-projektin työntekijät ja Mikan tukihenkilö.
– Istuimme avoimen pöydän edessä. Hän ojensi minulle käden ja kättelimme. Katsoin häntä suoraan silmiin. Kysyin pelottaako häntä. Hän vastasi, että ei.
Tunnin tapaamisen aikana Mika ja murhaaja kävivät läpi tekoiltaa, miten tapahtumat etenivät ja mikä niihin johti.
– Kerroin hänelle, miten paljon vihaa olen tuntenut häntä kohtaan. Sanoin suoraan, että olen halunnut tappaa hänet, koska hän vei minulta niin rakkaan ihmisen. Hän ymmärsi sen.
Mika kertoi isästään, millainen ihminen hän oli ja miten isän menetys vaikutti nuoren miehen mieleen.
Murhaaja oli nöyränä
Tekijä oli Mikan mukaan aidosti nöyrä.
– Sanoin hänelle, etten voi antaa anteeksi kenenkään muun tai perheeni puolesta, mutta tämä keskustelu on antanut minulle rauhan. Hän oli siitä selvästi iloinen.
Tämän jälkeen Huohvanainen halasi Mikaa hyvin spontaanisti.
– Sen halauksen jälkeen minulle tuli hyvin tyhjä olo. Hän pyysi anteeksi ja pahoitteli. Hän sanoi suoraan, että minun isääni ei koskaan pitänyt tappaa. Se oli vahinko.
Tyhjä ja helpottunut olo
Mika palasi tapaamisen jälkeen kotiinsa. Hänellä oli tyhjä, mutta helpottunut olo.
– Olin tyytyväinen, että uskalsin tavata hänet ja jutella siitä vihasta, jota olin kantanut sisälläni 20 vuotta häntä kohtaan.
Tapaamisen jälkeen Mikan pelko laimeni ja hän muuttui rennommaksi.
– Perhekin reagoi siihen ja sanoi, että olen muuttunut. En enää tiuskinut niin paljon. Vaimoni sanoi, että hänelle tuli tunne, että harteiltani oli pudonnut painolastia pois. Minulla olikin vapaampi ja kevyempi olo.
Myös Mikan painajaiset loppuivat tapaamisen jälkeen. Ja ensimmäisen kerran 15 vuoteen hän näki unta isästään.
– Se oli hyvä uni. Olin isäni kanssa metsässä ja siitä jäi hyvä tunne. Isäni hymyili minulle unessa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Hyvä tapa käsitellä asiaa
Mika kokee, että tapaaminen oli onnistunut ja siitä oli hänelle hyötyä.
– Vaikka kyse on 20 vuotta vanhasta rikoksesta, se vaikutti hyvin paljon minuun ja koko kasvuuni. Olen ollut tietynlaisessa jännitystilassa aina.
Tapaamisen jälkeen Mika kävi jälkipuintia Sauma-projektin työntekijöiden kanssa. Hekin totesivat, että Mika oli muuttunut sen myötä.
Todennäköisesti hän tapaa isänsä murhaajan vielä toisen kerran järjestetysti.
– Juttu jäi kesken ja haluan saattaa sen loppuun. Haluan haudata sillä tavalla tämän asian ja saada rauhan sen kanssa.
– Minulle tämä tapa käsitellä asiaa oli huomattavasti parempi kuin terapia. Kannustan muitakin uhreja harkitsemaan samaa mahdollisuutta.
Pelon kohtaaminen helpotti
Mikaan mukaan tärkeintä hänelle oli kohdata pelkonsa ja selvittää, mitä todella oli tapahtunut.
– Minulle oli tärkeää tietää, mikä oli teon motiivi, tunsiko tekijä vihaa isääni kohtaan, saada tietää totuus siitä, mitä oli tapahtunut. Se vähän helpotti omaa tuskaani.
Olennaista tapaamisessa oli myös se, että murhaaja ja uhrin omainen puhuivat asiasta avoimesti.
– Ei tarvinnut kierrellä ja kaarrella, ja puhuimme asioista suoraan. Aikaisemmin minulle oli vääristelty totuutta rikoksesta, mutta nyt sain tietää mitä oikeasti tapahtui.