MTV Maxin F1-kausikoostesarjassa vuorossa on viimeisin sinivalkoinen mestarikausi – eli vuosi 2007. Kimi Räikkönen nousi uskomattomalla tavalla mestariksi ohi McLarenin kokeneen Fernando Alonson ja tulokaskauttaan ajaneen Lewis Hamiltonin.
Vielä kaksi kilpailua ennen kauden päätöstä 22-vuotias Hamilton oli kaksin käsin kiinni mestaruudessa. Räikköseen nähden Hamiltonin piste-ero oli 107-90 ja tuohon aikaan voitosta sai vain kymmenen pistettä. Kaksikon väliin mahtui vielä edellisvuoden mestaruuttaan puolustanut Alonso.
Mahdottomasta tuli kuitenkin mahdollista, kun Räikkönen tuuletti kauden päätteeksi mestaruutta yhden pisteen erolla Hamiltoniin ja Alonsoon.
– Täysin käsittämätön temppu, hehkutti selostaja Oskari Saari.
Lapsenkasvoinen Räikkönenkin oli kisan jälkeen yhtä hymyä. Takataskussa oli tuore mestaruus ensimmäisellä Ferrari-kaudella.
– Aika voittajaolo. Moni ei varmaan uskonut, että pystytään heti voittamaan. Aika paljon saatu paskaa joka suunnasta, mutta ollaan uskottu koko ajan, että pystytään tulemaan takaisin. Kannattaa aina tehdä parhaansa niin kauan kuin pystyy. Ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu.
F1-kausi 2007 -kooste sunnuntaina 5.3. MTV Maxilla. Tomi Tuominen ja Mika Salo alustavat dokumentin kello 19.00 alkavassa ennakkostudiossa. Itse dokumentti alkaa kello 19.20.