"Kun raitistuin, sukulaiseni hylkäsivät minut"

Mika Willberg on ihan tavallinen perheenisä. Näin ei ole ollut aina. Vielä parikymmentä vuotta sitten mies keskittyi elämässään lähinnä juhlimiseen, jopa siinä määrin, että hän menetti ryypiskelyn takia useita työpaikkoja.

– Silloin 80- ja 90-lukujen vaihteessa työpaikoilla ei ollut niin väliä; menetetyn tilalle löytyi aina uusi, Willberg muistelee.

Hän joutui kuitenkin pysähtymään, kun hänelle vuonna 1992 syntyi lapsi.

– Jossakin vaiheessa tajusin, että en kykene huolehtimaan lapsesta enkä hieman aikaisemmin ottamastani asuntolainasta. Jotakin oli pakko tehdä.

Willberg päätti lähteä rauhanturvaajaksi Libanoniin.

– Ajattelin, että saan itseni ruotuun vuoden kestävän pestin aikana, hän kertoo.

Masentuneena kotiin

Toisin kuin Willberg oli kuvitellut, alkoholista kieltäytyminen ei ollut Libanonissa yhtään sen helpompaa kuin kotona Suomessakaan.

– Juominen jatkui kuitenkin, ja pian lähtöni jälkeen lapseni äiti jätti minut. Masennuin, Willberg kertaa.

Yksin maailmalla ollessaan hän löysi lohtua ainoastaan alkoholista ja Uudesta Testamentista, joka annettiin kaikille rauhanturvaajille.

– Silloin sain uskon sydämeeni, mutta ei minulla silti vielä ollut voimia lopettaa juomista. Olin edelleen masentunut alkoholisti, kun palasin kotiin. Saapuessani tajusin, ettei minulla ollut Suomessa enää edes kavereita jäljellä.

Käänne parempaan

Willbergin alkoholinhuuruinen elämä jatkui vielä pitkään, mutta käänne parempaan tapahtui, kun hän 90-luvun lopulla tapasi nykyisen vaimonsa.

– Tapasin hänet eräässä pubissa. Hän oli myös alkoholisti, ja toisin kuin minä, hän oli kasvanut alkoholistiperheessä. Hän tuli raskaaksi vuonna -97, jolloin päätimme yhdessä, että elämän on muututtava.

Willberg tunsi edelleen Uuden Testamentin tekstit vahvasti sydämessään, ja hän ehdotti tulevalle vaimolleen, että he menisivät hakemaan tukea kirkosta. Näin tapahtui, ja uskon ja seurakunnan avulla pariskunta pääsi eroon alkoholista.

– Kumpikaan meistä ei ole juonut tippaakaan vuoden 1999 jälkeen. Eikä ole edes tehnyt mieli, hän iloitsee.

Vanhemmat katkaisivat välit

Esikoisen jälkeen Willbergin perheeseen syntyi vielä kolme lasta. Usko on vahvasti läsnä perheen arjessa, mutta muuten elämä on rauhallisen tavallista. Ainoa asia, joka Willbergin onnea häiritsee on, että hänen vanhempansa eivät halua olla poikansa kanssa enää missään tekemisissä.

– He eivät ole selittäneet asiaa minulle mitenkään, enkä keksi mitään muuta syytä, kuin etteivät he hyväksy uskoani.

Hän on surullinen, koska toivoisi vanhempiensa ja sisarustensa olevan kiitollisia siitä, että hän selvisi ongelmistaan, mutta tilanne näyttää olevan päinvastoin.

– Olin kyllä heidän kanssaan tekemisissä silloin, kun minulla oli ongelmia, vaikka eivät he tietenkään menemisiäni hyvällä katsoneet. Mutta nyt en kelpaa heille ollenkaan, Willberg kertoo.

– He eivät ole minua tukeneet lainkaan. Onneksi Jumala ja Jeesus ovat, hän pohtii.

Willberg toivoisi voivansa vielä saada vanhempansa takaisin edes omien lastensa takia, mutta ainakin viimeisin yritys olla heihin yhteydessä meni täysin pieleen.

– Siitä on nyt vuosi tai pari, kun viimeksi yritin lähestyä äitiäni tekstiviestillä. Lopputulos oli, että hän uhkasi hankkivansa minulle lähestymiskiellon, jos en jättäisi häntä rauhaan.

Studio55/Elina Rantalainen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.