Porilaisessa baarissa innostuttiin eilen avaamaan myös rahapeliautomaatteja, kun ravintoloita koskevia rajoituksia höllennettiin.
Katso yllä oleva video: Veikkaus menettää huomattavasti tuloja koronavirustilanteen vuoksi.
Eräs Twitter-käyttäjä julkaisi eilen noin kello viiden aikaan iltapäivällä kuvan porilaisesta baarista, jossa näkyy kaksi Veikkauksen rahapeliautomaattia päällä koronavirustilanteesta huolimatta.
MTV Uutisten tavoittaman Twitter-käyttäjän kuvassa näkyy, kuinka kaksi kolmesta pelikoneesta on auki, ja yhdessä kiinni olevassa pelikoneessa on Veikkauksen tiedote, jossa kerrotaan, että pelikone on suljettu koronavirustilanteen vuoksi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Syynä inhimillinen erehdys
Veikkauksen tiedottaja Oskari Keskitalo vahvistaa MTV Uutisille, että pelikoneet olivat kyseisessä paikassa eilen hetkellisesti auki.
– Yhteys myyntipaikkaan saatiin, ja kyseiset peliautomaatit suljettiin vielä saman illan aikana, Keskitalo kertoo MTV Uutisille.
Hänen mukaansa pelikoneet oli kytketty päälle inhimillisen erehdyksen vuoksi.
Veikkaus kertoo, että joissakin muissakin myyntipaikoissa on voinut olla tilanteita, joissa rahapeliautomaatteja on kytketty päälle.
– Näissä tapauksissa olemme välittömästi yhteydessä kyseisten paikkojen asiamiehiin ja ohjeistamme sammuttamaan koneet.
Myyntipaikoista tullut jo kyselyjä
Keskitalo korostaa, ettei päätöstä pelikoneiden avaamisesta vielä ole tehty. Myyntipaikat eivät saa päättää rahapeliautomaattien avaamisesta itse, vaan päätöksen tekee Veikkaus.
– Edelleen on voimassa se päätös, että rahapeliautomaatit ovat toistaiseksi suljettuna.
Keskitalon mukaan myyntipaikoista onkin jo tullut kyselyjä, milloin pelikoneet saa jälleen avata.
– Kyllä niitä (kyselyjä) jonkun verran tulee ymmärrettävästi myyntipaikoista. Heitä tietenkin kiinnostaa, milloin ne mahdollisesti avataan, ja niihin kysymyksiin vastataan mahdollisimman pian, kun päätökset on tehty.
Pelikoneiden käyttö voidaan estää etäyhteydellä
Veikkaus pystyy seuraamaan peliautomaattien käyttöä etänä.
– Jos havaitsemme peliautomaatin olevan pelattavissa, olemme yhteydessä asiamieheen ja pyydämme toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti ja sammuttamaan peliautomaatin.
Lisäksi rahapeliautomaattien käyttö voidaan tarvittaessa estää etäyhteyden kautta, mutta poikkeuksiakin löytyy.
– Etäsulkemisen mahdollistavaa ohjelmaa ei aivan kaikissa peliautomaateissa vielä ole. Ravintoloiden kiinnioloaikana kaikkiin ravintoloihin ei ole päästy etäsulkemisen mahdollistavaa päivitystä tekemään, mutta ravintoloiden nyt auettua, päästään päivitys näihin peliautomaatteihin tekemään.