Kuningatar Elisabet kiitti kansaa platinajuhlaviikonlopusta – julkaisi nöyrän ja liikuttuneen kirjoituksen

Kuningatar Elisabetia juhlittiin nelipäiväisellä viikonlopulla.

Kuningatar Elisabetin platinajuhlaa vietettiin laajasti ympäri Isoa-Britanniaa menneenä viikonloppuna. Pitkä juhlaviikonloppu alkoi torstaina 2. kesäkuutta ja päättyi sunnuntaina 5. kesäkuuta sisältäen runsaasti sekä virallisia, että epävirallisia tilaisuuksia.

Hovi julkaisi virallisella Instagram-tilillään kuningattaren kiitokset kansalaisille.

– Olen ollut nöyrä ja syvästi liikuttunut siitä, että niin monet ovat lähteneet kaduille juhlimaan platinajuhlaani, postauksessa kirjoitetaan.

Hovi jatkaa, että hänen majesteettinsa haluaa kiittää kaikkia, jotka ovat juhlistaneet hänen 70-vuotista taivaltaan kuningattarena.

– Vaikka en olekaan osallistunut jokaiseen tapahtumaan henkilökohtaisesti, sydämeni on ollut teidän kaikkien kanssa. Olen edelleen sitoutunut palvelemaan teitä parhaan kykyni mukaan perheeni tukemana, kirjoituksessa sanotaan.

– Kiitän teitä vilpittömästi toivotuksistanne ja osallistumisestanne näihin iloisiin juhliin.

Kiitoskirje loppuu kuningatar Elisabetin itsensä kirjoittamaan allekirjoitukseen.


Lue myös:

    Uusimmat