Kunnon helteitä luvassa, katso kuukausiennuste! Näin Ruotsi on apuna kesäilman vyöryessä Suomeen, näyttää Pekka Pouta – "Sieltä nousee myös ukkosia hirveästi"

3:59img
Katso videolta Pekka Poudan sääennuste kesäkuulle.
Julkaistu 29.05.2020 12:26
Toimittajan kuva

Anna Egutkina

anna.egutkina@mtv.fi

Kesäkuu alkaa helteisissä merkeissä, mutta ukkosiltakaan ei vältytä.

MTV:n meteorologi Pekka Pouta kertoo, että tuleva viikonloppu on vasta lämpenevä, mutta alkuviikosta voidaan puhua jo ihan kunnon helteistä.

Poudan mukaan sää lämpenee päivä päivältä ja lännestä pukkaa meille helleilmaa.

– Lämpöisintä on aluksi Länsi-Suomessa ja Länsi-Lapissa. Tiistaina alkaa pikkuhiljaa lämmetä myös Itä-Suomi. Ruotsin puolelta lämpö alkaa pukata, Pouta kertoo.

Meteorologi innostuu esittämään videolla Ruotsin karttaa. Ruotsissa on alkuviikosta laaja matalapaine, joka nostaa Suomea kohti lämmintä ilmaa etelästä.

– Sieltä nousee myös ukkosia hirveästi. Ihan kunnon ukkosmöykkiä eli ensimmäiset rajut ukkostyyppiset sateet tulevat myös ensi viikolla, Pouta sanoo.

Etenkin Lapissa ja Länsi-Suomessa sää on ensi viikon alussa epävakainen ja sateinen.

Juhannussää kysymysmerkki

Korkeapaine valtaa vähitellen pohjoismaat kesäkuun toisella viikolla. Sen ansiosta voi syntyä uudestaan kuivempaa lämmintä ilmaa.

Kesäkuun toisen viikon jälkeen tilanne alkaa muuttua epävarmemmaksi. Kuun lopussa Eurooppaan muodostuu laaja korkeapaineen alue ja käristyskupoliksi kutsuttava helleilma. Käristyskupoli saattaa ulottua Suomeen asti, mikäli ennustetta on uskominen.

– Vielä ei oikein tiedä, miten se ulottuu tänne. Vuodenaikaennusteen mukaan heinäkuun aika voisi olla Suomessa tavallista kuivempaa ja lämpimämpää, Pouta sanoo.

Juhannuksen sääennusteesta ei Poudan mukaan vielä ole täyttä varmuutta.

Tuoreimmat aiheesta

Sää