Kunta-alan jättineuvottelut käynnissä – liitot eivät pidä Teollisuusliiton kahta prosenttia yleisenä linjana

työsopimus työehtosopimus tes kuvituskuva
All Over Press
Julkaistu 15.01.2022 14:02

MTV UUTISET - STT

Kunta-alan uusia työ- ja virkaehtosopimuksia koskevat neuvottelut ovat pyörähtäneet käyntiin yli 20 neuvotteluryhmässä.

Neuvotteluissa haetaan sopua noin 425  000 ihmisen työehdoista.

Koronatilanteen johdosta neuvotteluja käydään pääosin etäyhteyksin, kertoo Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien toimitusjohtaja Markku Jalonen.

Työntekijäpuolta edustaa kolme pääsopijajärjestöä, eli Julkisen alan unioni JAU, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko sekä Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote. 

Kaikki kolme peräävät palkkaratkaisuissaan korjausliikettä ylöspäin ja torjuvat näkemyksen, että esimerkiksi Teollisuusliiton sopima kaksi prosenttia edustaisi sopimuskierroksen yleistä linjaa. 

Lue myös: Teollisuusliiton hallitus hyväksyi teknologiateollisuuden työehtosopimuksen – kahden prosentin palkankorotus tälle vuodelle, lakko peruuntuu

Tuoreimmat aiheesta

Työelämä