Kuolema korjaa Pihlajakadulla – muistatko nämä traagiset päätösjaksot?

2655_katariina_ase
Julkaistu 08.06.2015 10:43

MTV VIIHDE

Salattujen elämien päätösjaksoilla on ollut kuolettavia seurauksia.

Salatut elämät päättyy tänä keväänä dramaattisesti, kun yksi Pihlajakadun hahmoista murhataan. Kuolemia on nähty aiemminkin Salkkareiden päätösjaksoissa tai niiden tapahtumien seurauksena.

Vuonna 2003 Salkkarit päättyi Hanna Salinin auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena hän kuoli. Hanna oli lähtenyt ajamaan yöllä Kempeleestä Helsinkiin, kun hän oli saanut tietää Maaritin hoitaneen tytärtään Sofiaa humalassa.


Kohtalokas auto-onnettomuus vuonna 2003 johti Hannan kuolemaan.

Yksi Salkkarit-historian traagisimmista päätösjaksoista nähtiin vuonna 2009, kun Kentauri-ravintolassa tapahtui kaasuräjähdys. Räjähdyksen seurauksena Juulia Autio ja Eero Vanala kuolivat.

Salatut elämät - Palava Kentauri. Kuva: MTV3.

Kentaurissa räjähti kevään 2009 viimeisessä jaksossa.

Viime vuonna 2014 Salkkarit-kevät päättyi ammuskeluun hyväntekeväisyystanssiaisissa. Tilanne vaikutti pahalta, mutta lopulta surmansa sai ainoastaan Paula Sievinen.

Läheltä piti -tilanteita

Monet Salkkarit-kaudet ovat myös päättyneet hurjaan tilanteeseen ja epätietoisuuteen siitä, kuinka hahmoille syksyllä käy. Näin katsojat on pidetty jännityksessä koko kesän ajan. Näissä tapauksissa kohtalokkaaseen vaaraan joutuneet hahmot ovat kuitenkin selvinneet hengissä.

Keväällä 2004 Seppo Taalasmaa sai päätösjaksossa sydänkohtauksen kuultuaan, ettei olekaan Elinan biologinen isä.

Vuonna 2007 Jenni Vainio jäi tajuttomana makaamaan kotiinsa, jonne Aaro sytytti tulipalon.

Aaro sytyttää tulipalo Jenni

Aaro sytytti tulipalon Jennin asuntoon.

Vuonna 2010 Ismo Laitela jäi päätösjaksossa moottorikelkan alle, ja hänen kohtalonsa jäi epäselväksi. Myöhemmin yliajajaksi paljastui Heiskanen, jonka tarkoituksena oli osua Isabellaan.

Ismo moottorikelkka

Ismo jäi moottorikelkan alle.

Vuonna 2012 päätösjaksossa nähtiin kolari, jossa Anni syöksyi autollaan veteen Severi Sievinen kyydissään. Heidän perässään ajaneet Sieviset puolestaan ajoivat päin kaidetta.

Salatut elämät – Paula (Johanna Nurmimaa) ja Joonatan (Markku Pulli)

Sieviset ajoivat kolarin.

Vuonna 2013 lentokone, jonka kyydissä olivat Helena ja Seppo, Peppi ja Sergei sekä Sebastian ja Isabella, syöksyi päätösjaksossa Siperiaan.


Heiskanen nappasi Kuulat, Sepon, Isabellan ja Sebastianin lentokoneeseen.

Kenet Pihlajakadun asukkaan kuolema korjaa tänä keväänä? Päätösjakso nähdään 11. kesäkuuta MTV3-kanavalla.

Salatut elämät joka arkipäivä kello 19.30 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät