Kuolleeksi julistettu nainen löytyi elävänä ruumiishuoneen jääkaapista Etelä-Afrikassa

AOP ruumishuone morgue 16.2.82457126
Kuvituskuva.imago/imagebroker/ All Over Press
Julkaistu 03.07.2018 13:57

MTV UUTISET

Eteläafrikkalaisnaisen havaittiin hengittävän ruumishuoneen jääkaapissa, vaikka hänet oli jo aiemmin todettu kuolleeksi, kertoo Independent.

Nainen oli joutunut ketjukolariin Carletonvillen ulkopuolella lähellä Johannesburgia 24. kesäkuuta.

Ensihoitajat: Ei elonmerkkejä

Naisen auto oli onnettomuudessa kääntynyt katolleen ja kaikki kolme matkustajaa olivat lentäneet ulos autosta. Heistä kaksi kuoli.

Myös nainen todettiin onnettomuuspaikalla kuolleeksi ja siirrettiin ruumishuoneelle. Yksityisen ambulanssipalvelun mukaan nainen ei osoittanut tilanteessa mitään elonmerkkejä.

Ruumishuoneella naisen huomattiin kuitenkin hengittävän, ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Tapauksesta on aloitettu tutkinta.

Ambulanssiyhtiön mukaan työntekijät tarkastivat naisen asianmukaisesti, eikä yhtiöllä ole tiedossa näyttöä minkäänlaisesta laiminlyönnistä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat