Kuopiossa asuvan perheen pihalla koettiin taianomainen hetki äitienpäivänä.
15-vuotias Woitto Kemppinen onnistui taltioimaan odottamattoman eläinkohtaamisen sunnuntai-iltapäivällä.
Yllä olevalta videolta näkyy, kuinka Kemppisten perheen pihan läpi laukkasi hirvi, joka jatkoi matkaansa aina rantaveteen saakka.
– Äidin unelma on ollut muutaman kymmenen vuoden ajan nähdä hirvi uimassa, niin oli pakko saada se kameran rullalle muistoksi, Kemppinen avaa nopeaa toimintaansa.
Terassin läpi tömistelleen otuksen oli ensin huomannut perheen naapuri.
– Naapuri huusi, että siellä järvessä ui hirvi niin juoksimme sitten kaikki laiturille katsomaan, Kemppinen jatkaa.
Pelkoa tilanne ei nuoressa kuvaajassa herättänyt, vaikka ihan tavanomaisesta tapahtumasta ei ollut kyse.
– Kyllä se oli hämmentävä tilanne. En olisi uskonut, että noin tulee tapahtumaan.