Kuukausiennuste: Nyt jos koskaan kannattaa karata ulkomaanlomalle – Suomessa on vappuun asti sateista ja harmaata, sitten uhkaa uusi kylmeneminen

3:36imgHuhtikuu on keskimääräistä sateisempi ja kylmempi, kertoo meteorologi Pekka Pouta.
Julkaistu 06.04.2022 05:58
Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Meteorologi Pekka Pouta sanoo, että kevään tulo näyttää hitaalta.

Tämä [huhtikuun ensimmäinen] viikko on keskimääräistä sateisempi, Pouta sanoo.

– Jättimatalapaineen ympärillä liikkuu paljon sadealueita ja aika moni niistä osuu Suomen ylle.

Suomen yllä oleva matalapaineen keskus pyöräyttää lämmintä ilmaa itään ja tuo samalla kylmempää ilmaa Skandinaviaan.

Seuraavalla viikolla eli viikolla 15 matalapaineen keskus siirtyy Pohjois-Atlantille. Meillä sää pysyy silti keskimääräistä sateisempana ja kylmempänä.

Lämpimät ja kauniit ilmat pysyttelevät manner-Euroopan puolella, joten jos huhtikuulle on osunut lomapäiviä, pieni aurinkoloma saattaa piristää.

– Todennäköistä on se, ettei meillä ole tyypillistä kevään aurinkoiset päivät ja kylmät yöt -tilannetta, vaan ennemminkin tasaisen harmaata ja lämpötilat tasaisesti lähellä keskiarvoja.

Huhtikuun kolmannella viikolla Euroopan yllä ollut lämmin ilmamassa suuntaa itäiseen Eurooppaan. Meillä sää toisintaa itseään aikaisemmalta viikolta.

Pouta sanoo, että huhtikuun viimeisellä viikolla kuukausiennusteessa signaalia ei juurikaan ole. Poudan kuukausiennustekartalla vappuviikkoa uhkaa jälleen kylmempi ilmamassa.

Katso alta aiempi Poudan sääennuste huhtikuulle.

3:13img

Lue lisää: Pekka Poudalta luminen myrskyvaroitus iltapäiväruuhkaan – loppuviikon lumipyry tämänpäiväistäkin voimakkaampi: "Tulevaisuus ei kovin poutaiselta näytä"

Lue lisää: Takatalvi iskee! Kuvasitko videon karmeasta ajokelistä? Lähetä se meille osoitteessa mtvuutiset.fi/lukijankuvat

Lue lisää: Jännite katosi, ratikka jämähti: Katso raportti Tampereen lumikaaoksesta

Lue lisää: Lumivuoret kohoavat pääkaupunkiseudulla taivaisiin – ilman kaivinkoneiden apua pulkkamäkeä voisi laskea vielä heinäkuussa

Tuoreimmat aiheesta

Sää