Kuukausiennuste sen varmistaa: Helleputkelle ei näy loppua – "Varsin kuumaa kerrottavaa"

2:48img
Katso koko säälähetys tästä!
Julkaistu 29.06.2021 13:31
Toimittajan kuva

Lisa Kärnä

lisa.karna@mtv.fi

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan laaja korkeapaine pysyttelee Suomen yllä vielä pitkään, mikä näkyy lämpötiloissa. Heinäkuusta on tulossa kesäkuun tapaan lämmin ja keskimääräistä kuivempi. 

– Kuukausiennuste on varsin kuumaa kerrottavaa, toteaa MTV:n meteorologi Pekka Pouta

Heinäkuun alkupuolella Suomen yllä leijaileva korkeapaine näkyy lämpökartoilla punertavina sävyinä. Heinäkuun toisen viikon kohdalla korkeapaine alkaa kuitenkin vähitellen väistymään, ja Suomeen pääsee kulkeutumaan joitakin sadealueita. 

Heinäkuun toisen ja kolmannen viikon aikana on siis mahdollisuus saada vähän sateitakin, mutta kuukausiennusteen mukaan korkeapaine lähtee jälleen vahvistumaan heinäkuun viimeisellä viikolla. Silloin sää on keskimääräistä kuivempaa. 

– Hyvin kuuma näyttää heinäkuusta tulevan.

Poudan mukaan hellettä on tiedossa myös vesistöihin, sillä järvihellettä povataan eri puolille Suomea. 

– Pintavesien lämpötilat nousevat siis 25-asteeseen, ja se tarkoittaa sitä, että yötkin alkavat olla kuumia, Pouta sanoo. 

Tuoreimmat aiheesta

Sää