Kuuluisan pingviinipariskunnan toinen osapuoli on kuollut – nousivat sateenkaariväen symboliksi

Sateenkaariväen symboliksi nousseen kuuluisan pingviinipariskunnan toinen puolisko on kuollut, kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Spheniksi ja Magiciksi nimetyt urospuoleiset valkokulmapingviinit nousivat maailmanlaajuiseksi ilmiöksi vuonna 2018, kun niiden huomattiin rakentavan pesää yhdessä.

Pingviinit toivat toisilleen muun muassa kiviä tulevaa pesäänsä varten sekä lauloivat ja kumartelivat toisilleen. Ilmiöksi ja sateenkariväen symboliksi pariskunta nousi kun eläintarhan työntekijät huomasivat niiden pesänrakennuspuuhat ja antoivat niille munan haudottavaksi.

Pariskunnan kerrotaan kasvattaneen onnistuneesti kaksi poikasta vuosina 2018 ja 2020.

Sydneyssä sijaitseva eläintarha kertoi torstaina, että pariskunnan toinen puolisko, lähes 12-vuotiaaksi asti elänyt Sphen, on kuollut. Eläintarha sanoo tiedotteessaan, että pariskunnan vaikutus tasa-arvon symbolina ympäri maailmaa on ollut mittaamaton.

Työntekijät veivät Magicin, 8, katsomaan kuollutta kumppaniaan, jotta tämä ymmärtäisi, ettei se tulisi enää takaisin. Kumppaninsa luo päästyään tämä alkoi laulamaan ja hetken päästä lauluun yhtyivät myös eläintarhan muut pingviinit.

Eläintarhan mukaan valkokulmapingviinien keskimääräinen elinikä on 12–13 vuotta.

Lue myös:

 

Lue myös:

    Uusimmat