Kuusamossa naista puukottanut mies myöntänyt teon – uhri yhä sairaalahoidossa

kuusamo-keskusta-kuvituskuva-AOP
Arkistokuva Kuusamon keskustasta. Parikymppinen mies on myöntänyt puukottaneensa naista Kuusamossa viikonloppuna, kertoo poliisi.All Over Press
Julkaistu 31.10.2018 11:57

MTV UUTISET-STT

Parikymppinen mies on myöntänyt puukottaneensa naista Kuusamossa viikonloppuna, kertoo poliisi.

Mies vangittiin keskiviikkona Oulun käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Epäilty ja uhri olivat poliisin mukaan entuudestaan toisilleen tuttuja.

Lue taustaa!

Nuori mies puukotti naista Kuusamossa – uhrille vakavia vammoja

– Poliisilla on pääosin käsitys, mitä on tapahtunut ja miten. Joitakin kuulusteluja on vielä tekemättä, tutkinnanjohtaja Risto Määttä sanoo.

Miehellä ei ole poliisin mukaan aiempaa rikostaustaa. Uhri oli keskiviikkona yhä sairaalahoidossa.

Poliisi on kertonut, että puukotus tapahtui Kuusamon keskustassa maantiellä sunnuntaina aamuyöllä.

Poliisi otti epäillyn kiinni noin puolen tunnin kuluttua teosta. Alkoholilla on epäilty olleen osuutta tapahtuneeseen.

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset