Toni Wirtanen esiintyi Live Aid -konsertissa ja hänen vaimonsa oli takahuoneessa tukemassa.
Esikoistaan odottava laulaja Jannika B oli mukana Live Aid Uusi Lastensairaala -konsertissa kannustajan roolissa. Jannikan ja Toni Wirtasen vauvan laskettu aika on kesällä.
– Otan aika rauhallisesti ja rennosti tämän kesän. Vaikka uutta levyä teen en ota siitä liiaksi paineita. Teen musiikkia sitä mukaa kun sitä syntyy ja tulee. Nyt ei ole painetta eikä aikataulua, Jannika kertoi MTV.fille Olympiastadionilla.
Maaliskuussa äitiyslomansa aloittanut laulaja iloitsee siitä, että on ehtinyt nyt tehdä kaikkea sitä, mitä ei aiemmin työkiireiden vuoksi ehtinyt.
– Olen laittanut pihaa, laatottanut, pistänyt kukkia, repinyt aitaa. Kävin ostamassa nukkekotiini huonekaluja. Olen maalannut, rakentanut kirjastoa ja lukenut. On ollut pesänrakennusvietti, kiva tehdä sellaista. Jotkut käy jalkapalloa pelaamassa ja mä sisustan, Jannika kertoi nauraen.
Puoliso Toni Wirtanen esitti konsertissa Hätähuuto-kappaleen yhdessä Brädin kanssa. Hän pohdiskeli MTV.fin haastattelussa sitä, millaiseen maailmaan tuleva lapsi syntyy.
– Kyllähän mua kieltämättä poliittinen epävakaus pohjoisella pallonpuoliskolla koskettaa poikkeuksellisen paljon. Epävarmuus on lisääntynyt maailmassa, Wirtanen kokee.
Hänellä on kuitenkin luottavainen olo tulevan suhteen.
– Tämmöiset asiat konkretisoituu vasta sitten konkretisoituessaan, mutta totta kai se aina mietityttää. Olen kuitenkin luottavainen, meillä on aika vahva joukkue kasassa.
Viisituntinen Live Aid Uusi Lastensairaala -kiitoskonsertti lähetetään suorana lähetyksenä MTV3-kanavalla, MTV Katsomossa, osoitteessa Liveaid.fi sekä Novan taajuudella 6. kesäkuuta kello 17 alkaen.
MTV Viihde raportoi kaiken kesän suurimmasta megakonsertista ja sen kulisseista paikan päältä.