Kuva: Lahdentiellä näkyvyys paikoitellen todella huono – lumi pöllyää ja taivaalta pyryttää lisää

pöllyää
Nelostiellä lähellä Lahtea näkyvyys oli paikoitelle todella huono tänään aamupäivällä.Aaro Kajaste
Julkaistu 03.01.2017 10:47
Toimittajan kuva

Linda Pukka

linda.pukka@mtv.fi

Lumitalvi tupsahti eteläiseen Suomeen eilisillan ja yön aikana. Nyt lunta tulee taas lisää.

MTV Uutisten toimittaja Aaro Kajaste kertoi hetki sitten, että Lahdenväylällä pohjoiseen päin mennessä lunta pöllyää ja pyryttää siihen malliin, että näkyvyys on ollut paikoitellen nippa nappa 50 metriä.

– Ajonopeudet ovat pysyneet pääosin normaaleina, tosin näkyvyyden ollessa huonoimmillaan osa on ajanut moottoritiellä 60 kilometrin tuntivauhtia, sekään ei ole kovin turvallista, Kajaste sanoo.

lunta tupruttaa

Ilmatieteen laitokselta varoitetaan, että ajokeli on huono Uudellamaalla lumisateen ja kuuraisten teiden vuoksi. 

– Pakkaslumi vielä pöllyää, mikä huonontaa vielä ajokeliä, Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta huomauttaa.

Liikenneviraston tieliikennekeskuksen mukaan aamulla on sattunut muutamia ulosajoja, mutta keskuksen tiedossa ei ole vakavia onnettomuuksia.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa