KUVA: Muistatko hänet? Salkkareiden suosikkihahmoa tuurasi sijaisnäyttelijä

Salatut elämät täyttää 15 vuotta.
Julkaistu 17.03.2015 12:35

MTV VIIHDE

Salatuissa elämissä nähtiin keväällä 2009 sijaisnäyttelijä.

Katariinan näyttelijän vaihtuminen Jasmin Hamidista Jenni Banerjeehen keväällä 2014 sai aikaan kohinaa Salkkarit-fanien keskuudessa. Sarjassa on kuitenkin kerran aikaisemminkin nähty uusi näyttelijä vanhan hahmon paikalla – tosin vain väliaikaisesti.

Toukokuussa 2009 erään Salatut elämät -sarjan hahmon tilalla nähtiin sijaisnäyttelijä. Henri Halkola on roolissa kevään viimeisiin jaksoihin saakka – muistatko ketä hän näytteli?

Henri Halkola Kari Taalasmaa

Henri Halkola nähtiin Kari Taalasmaan roolissa keväällä 2009.

Kyseinen hahmo oli tietenkin Kari Taalasmaa.

Karia näyttelevä Tommi Taurula jäi kevään jaksoja kuvatessa syksyllä 2008 äkillisesti sairaslomalle, ja koska sarjan kuvauksissa oli meneillään suuret ja vaativat tarinalinjat, etsittiin Karin rooliin tuuraaja kolmen viikon ajaksi. Sijaisnäyttelijän avulla sarjan kuvauksia voitiin jatkaa ilman suurempia aikataulumuutoksia.

– Vara-Kari selvisi hommasta niin hyvin, että voi olla ylpeä työstään. Annan arvosanaksi kiitettävän, Tommi Taurula arvioi tuolloin kollegansa työtä.

Henri Halkola, uusi Kari Taalasmaa. Kuvassa myös Tommi Taurula. (MTV Oy)

Vara-Kari ja oikea Kari

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät