Kuva: Pekka Pouta kikkaili tv-kulisseissa – taikoi lavastekulhosta foliohatun

pouta
Lehtikuva/Facebook
Julkaistu 17.05.2016 14:49
Toimittajan kuva

Sarianne Tähtivaara

sarianne.tahtivaara@mtv.fi

Meteorologi Pekka Pouta keksii hassuteltavaa harva se päivä.

MTV3-kanavalta tuttu meteorologi Pekka Pouta velmuilee katsojien iloksi ruudussa tuon tuosta.

Tiistaiaamuna Pouta hauskuutti Huomenta Suomen seuraajia Twitterissä.


– Pekka taikoi itselleen kunnon foliohatun lavastekulhostamme! Kaikki keinot on sallittuja kirvoilta suojauduttaessa, kuvatekstissä lukee.

Pouta kertoo, että kirvoilta suojautumisen lisäksi kuparikulho on varsin kiehtova äänimaailmaltaan.

– Meillä on studiorekvisiittana kuparisia esineitä, joita olen rummutellut odotellessani omaa osuuttani lähetyksessä. Päätin kokeilla, millaisen äänimaailman kulho tarjoaa, Pouta kertoo.

Poudan mukaan – foliohatusta poiketen – taotun kuparikulho tarjosi äänimaailmaltaan lähinnä kohinaa.

– Tämä oli tällainen aamuvuorolaisen virkistys.

– Kulisseissahan hakkaamme toisiamme päähän aamun virkistykseksi Maaseudun tulevaisuudella, Pouta naurahtaa.

Poudan kuparinen kirvankarkoitin on huomattu jo Twitterissä. Eräs odottelee jo meemiä aiheesta "joka päivä sama kuva Pekka Poudasta foliohattu päässä".


Tuoreimmat aiheesta

Pekka Pouta