Sara Forsberg julkaisi kuntosaliselfien: Olin ennen pahasti ylipainoinen

Sara Forsberg 17.4.2015 2
Lehtikuva
Julkaistu 24.09.2015 08:26

MTV VIIHDE

Laulaja Sara Forsberg eli Saara on nähnyt vaivaa nykyisen kuntonsa eteen.

Yhdysvalloissa laulajauraansa käynnistelevä Saara eli Sara Forsberg, 21, julkaisi Instagram-tilillään kuvan kuntosalilta.

– En yleensä julkaise tällaisia postauksia, mutta olin ennen pahasti ylipainoinen. Tuntuu mahtavalta, että olen tehnyt kovasti töitä nykyisen kuntoni eteen, Saara kirjoittaa kuvan yhteydessä.

– Toivottavasti se, että pääsin tavoitteeseeni kannustaa muita ihmisiä pyrkimään samaan. Kannattaa ponnistella, että saa esiin parhaan version omasta itsestään!


Forsberg kertoi taannoin sosiaalisessa mediassa kärsineensä pahasta ruokamyrkytyksestä.

– Toivun hitaasti, mutta kärsin nestehukasta ja painoni on tippunut paljon, Saara kirjoitti Instagramissa julkaisemansa Throwback thursday -kuvan yhteydessä.

– Mutta olen pian taas normaali itseni! Kiitoksia kaikesta tuesta, se nopeuttaa toipumista paljon, laulaja kiitteli.

Tuoreimmat aiheesta

Sara Forsberg