KUVA: Snookertähti O'Sullivan rikkoi sääntöjä – selvisi ilman rangaistusta

Ronnie O'Sullivan on viisinkertainen maailmanmestari.
Ronnie O'Sullivan on viisinkertainen maailmanmestari.2015 Getty Images
Julkaistu 28.04.2015 21:54
Toimittajan kuva
Ossi Karvonen

ossi.karvonen@mtv.fi

@ossikarvonen

Ronnie O'Sullivanin ja Stuart Binghamin välisessä snookerin MM-puolivälierässä nähtiin tiistaina puhuttava tilanne. 

O'Sullivan asetti ottelun viidennessä erässä pöydälle kepin pään pidon parantamiseen käytettävän liidun, jolla hän mittasi pallojen välistä etäisyyttä (kuva alla). Tämä on sääntökirjan mukaan kiellettyä, ja tuomari Terry Camillerin olisi pitänyt rankaista O'Sullivania antamalla seitsemän pistettä Binghamille.

O'Sullivan sai kuitenkin jatkaa pistesarjaansa ja voitti kyseisen erän. Bingham ei tuntunut välittävän tilanteesta ja eteni lopulta 5-3-johtoon jakson loppuun mennessä.  

Snookerin kattojärjestö tutkii kuitenkin vielä tapauksen, joten O'Sullivan saattaa saada jonkinlaisen rangaistuksen jälkikäteen. Kaksikon välinen ottelu jatkuu keskiviikkona. Välieriin pääsee voittamalla 13 erää. 

Seuraa MM-kisoja Tulospalvelusta!

MM-turnauksen pelikaavio (World Snooker)

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu