KUVA: Tähtitanssija Soikku esittelee suloisen koiranpentunsa

Soikku
Soikku tähtiopettajansa Jurijs Trosenkon kanssa treenisalilla.
Julkaistu 23.09.2014 15:06
Toimittajan kuva

Sarianne Tähtivaara

sarianne.tahtivaara@mtv.fi

Tanssitähti Sonja ”Soikku” Hämäläinen esittelee uuden koiranpentunsa. Katso kuva!

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa kilpaileva YouTube-tähti Sonja "Soikku"  Hämäläinen ja hänen poikakaverinsa ovat saaneet tiistaina uuden perheenjäsenen. Soikun kotiin on muuttanut juuri luovutusiän saavuttanut koiranpentu.

– Koira tuli meille tiistaiaamuna. Mietimme rotua kauan ja päädyimme sileäkarvaiseen collieen, Soikku kertoo.


Suloinen soopelin värinen haukku on sukupuoleltaan uros. Koiranpennun valinnassa Soikku ja hänen poikaystävänsä painottivat luonteen merkitystä.

– Tämä erottui muista pennuista itsenäisyydellään. Muut olivat aika räväköitä, ja tämä oli oman arvonsa tunteva.

Koiranpennulla ei ole vielä kutsumanimeä, mutta sen kennelnimi on peräisin Tähtien sota -elokuvan hahmolta.

– Pennun oikea nimi on Han Solo, Soikku hymyilee.

Jos kuva ei näy upotettuna, klikkaa Soikun Instagramiin.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.10 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Sonja Hämäläinen