Kuva: Tunnistaisitko? Paluun tekevä laulaja Mariska on muuttunut hurjasti

22574578
Mariska syksyllä 2013.Lehtikuva
Julkaistu 28.05.2015 21:20

MTV VIIHDE

Laulaja julkaisee uuden sinkun perjantaina 29. toukokuuta.

Mariska aloitti uransa räppärinä vuonna 2002, siirtyi myöhemmin iskelmän pariin ja jäi tauolle vuonna 2013, kun Pahat sudet -yhtye lopetti toimintansa.

Mariska myös osallistui MTV3:n Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailuun syksyllä 2013. Hän sijoittui tanssikilvan kahdeksanneksi.

Mariska ja Aleksi Seppänen.

Mariska ja hänen tanssiparinsa Aleksi Seppänen.

Nyt Mariska tekee paluuta räppijuurilleen. Hän julkaisee uutta musiikkia toukokuun lopussa.

Itserakkausjuttuu on ensimmäinen single lokakuussa ilmestyvältä sooloalbumilta, jota on työstetty yhdessä tuottaja Jukka Immosen kanssa.

1926176

Uraansa aloitellut Mariska vuonna 2003.

Kun Mariska vetäytyi pari vuotta sitten julkisuudesta, oli hänellä tummat hiukset. Laulaja muistetaan myös oransseista hiuksistaan sekä rastoistaan.

Uuden tulemisen myötä myös vanha tyyli on saanut väistyä, sillä uusissa promokuvissa poseeraa tyystin muuttunut Mariska. 

19280015

Mariska vuonna 2012.

Mariska kertoo ajatuksen paluusta räpin pariin tulleen jo pari vuotta sitten.

– Alkoi tuntua, että on aika palata juurille, niihin musiikillisiin maisemiin, joissa viihdyin parikymppisenä. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana tehnyt melkoisia genreseikkailuja ja koen ne tärkeiksi tutkimusmatkoiksi tyylini hioutumisen kannalta.

mariska1

Uusissa promokuvissa poseeraa täysin muuttunut Mariska.

Hän kuitenkin kokee, että nyt on aika palata takaisin siihen, mihin asiat jäivät viimeisellä, vuonna 2005 ilmestyneellä soololevyllä. 

– Tuntuu kuin ympyrä olisi sulkeutumassa muutenkin, sillä teen yhteistyötä tuottaja Jukka Immosen ja ensimmäisen keikkamyyjäni Matti Kaunisveden sekä monien muiden jo urani alkutaipaleella tärkeiksi tulleiden ystävieni kanssa. Toki tekijätiimissä on mukana myös uusia tuttavuuksia, sillä pakkaa on aina hyvä vähän sekoittaa, Mariska sanoo.

Mariska palaa myös keikoille albumin julkaisun myötä syksyllä 2015.

mariska2

Mariska palaa juurilleen ja julkaisee jälleen hip hop -musiikkia.

Tarkasta tämä -singlellä julkisuuteen rymistelleeltä laulajalta on aiemmin ilmestynyt kolme rap-albumia: Toisin sanoen (2002), Memento mori (2004) ja Suden hetki (2005).

Mariska & Pahat Sudet -yhtyeen kanssa hän julkaisi albumit Mariska & Pahat Sudet (2010) sekä Kukkurukuu (2012).

Sooloalbumiensa lisäksi Mariska on kirjoittanut lauluja useille kotimaisille artisteille, muun muassa Jenni Vartiaiselle, Jari Sillanpäälle ja Anna Puulle.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki