Tähtioppilas Sonja ”Soikku” Hämäläiseltä löytyy näyttävä tatuointi reidestä. Katso kuva!
YouTube-tähti Sonja ”Soikku” Hämäläinen odottaa sunnuntaista suoraa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetystä jännittynein tuntein. Suosittu videobloggaaja on tottunut esiintymään kameralle, mutta liveyleisön edessä tanssiminen on täysin uutta.
– Se tuntuu ihan erilaiselta. Enemmän jännitän paikallaolevaa yleisöä, kuin kotikatsomoiden miljoonayleisöä, Soikku kertoo.
Tanssikisan aikana ruudussa saatetaan nähdä myös vilauksia Soikun näyttävistä tatuoinneista. YouTube-tähti kantaa ihollaan kaikkiaan neljää näyttävää tatuointia.
Tärkein niistä on oikeassa reidessä komeileva jänis.
– Tykkään tästä kaikista eniten, ja muutenkin tykkään eläimistä todella paljon. Minulla on kotonakin kaneja.
– Tämän kuvan ideana oli karu rusakko metsästä, joka katsoo tuonne sivulle. En ole nähnyt tällaista kellään, vaikka muunlaisia jänistatuointeja onkin joillain. Mielestäni tämä oli hauska idea.
Vaikka Soikku on tunnettu kanien ystävä, ei reidessä loikkiva rusakko omaa sen suurempaa merkitystä.
– Mielestäni tämä on vain niin cool ja todella hieno, videobloggaaja hymyilee.