Kuvakooste: Geneven autonäyttelyn futuristiset konseptit

Julkaistu 26.03.2018 19:45
Toimittajan kuva

Mikko Autio

mikko.autio@teknavi.fi

@mikkoau

Geneve kokoaa tuotantoautojen lisäksi saman katon alle annoksen tulevaisuutta. Muutamien edellisten vuosien tapaan sähkö oli isossa roolissa.

Autonäyttelyissä valmistajat esittelevät uusimpia tuotantomalleja, mutta tunnustelevat myös reaktioita uusille tuulille. Konsepautojen avulla testataan paitsi kiinnostusta tekniikkaa kohtaan myös ihmisten mielipiteitä muotoilun tyylistä. Tämän vuoden näyttelyssä esille nousivat viime vuosien suositut trendit sähkö ja maasturimaisuus.

BMW on tuomassa ison 8-sarjalaisen takaisin markkinoille kaksiovisena versiona vuoden kuluttua, mutta Genevessä tunnusteltiin kiinnostusta neliovista lippulaivaa kohtaan.

Corbellati lupaa tuovansa markkinoille maailman nopeimman superauton. Genevessä nähdyllä konseptista on vielä jonkin verran matkaa niihin huippunopeuksiin.

Cupra esittäytyi ensimmäistä kertaa isolle yleisölle omana brändinään ja osastolla nähtiin täyssähköinen kilpa-auto e-Racer.

Hondan osastolla nähtiin myös tulevaisuuden viitteitä jo aiemmin esiteltyjen sähköisien Urban EV ja Sports EV -konseptien muodossa.

Lexuksen ison konseptimaasturin nimi kertonee tarpeeksi; LF-1 Limitless.

Italialainen Icona esitteli Nucleus nimisellä mallillaan oman näkemyksensä tulevaisuuden automatisoidusta matkustamisesta.

Mazdan konseptiautot ovat pokanneet useita muotoilupalkintoja, eikä syyttä. Toivottavasti tämän upean linjakkaan Mazda Vision Coupén muotoja saadaan myös tuotantomalleihin saakka.

Nissan IMx -konsepti antaa esimakua lähitulevaisuudessa tulevasta täyssähköisesti crossoverista.

Porschen tulevaisuutta viitoittaa katumaasturihenkinen täyssähköinen Mission E Cross Turismo.

Skoda Vision X esittelee valmistajansa uutta muotokieltä. Pellin alta löytyy sähköisesti linjasta poikkeavasti kaasukäyttöinen polttomoottori.

Myös korealainen SsangYong on lähdössä mukaan sähköautomarkkinoille. Esikoista saatiin viitteitä e-SIV nimisen konseptin muodossa.

Subaru Viziv Concept herättää uskoa Subarun tulevaisuuteen. Kyllähän tämmösellä sporttifarkulla kurvailisi ihan mielellään.

Kiinalainen Tata on eurooppalaisille varsin tuntematon valmistaja, mutta ei välttämättä enää kauaa. Mallisto on kasvamassa vauhdilla, eikä tämä kompakti konsepti näytä lainkaan hassummalta.

Kiinalainen Techrulesin konsepti keskittyi futuristisin ulkonäön sijaan pääasiassa varsin poikkeukselliseen moottoritekniikkaan. Ohjaamon takaa nimittäin löytyy dieselkäyttöinen turbiinimoottori, joka lataa akkuja. Eteneminen puolestaan tapahtuu sähkömoottorin avulla.

Monien fanien odottama Supra on tekemässä paluuta Toyotan mallistoon. Genevessä saatiin vihjettä uutuudesta rata-auton kuoriin pakattuna.

Toyotan osastolla nähtiin myös tiiviiseen kaupunkiympäristöön hyvin soveltuva autonominen Concept-i Ride.

Volkswagenin sähköinen I.D.-tuoteperhe sai täydennystä isosta Vizzion-nimellä kulkevasta sedanista.

Kuvat: Mikko Autio

Katso myös muut Geneve-koosteet:
Kuvakooste: Geneven autonäyttelyn kuumat kauppatavarat
Kuvakooste: Geneven autonäyttelyn harvinaiset herkut
Kuvakooste: Geneven autonäyttelyn klassiset kaunottaret

Geneven autonäyttelyn kohokohtia on tarjolla myös Teknavin 15. tuotantokauden avausjaksossa maanantaina 26.3. klo 22.35 MTV3-kanavalla. Uusinnat ke 28.3. klo 14.00 ja ma 2.4. klo 13.30 MTV3. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.

Tuoreimmat aiheesta

Volkswagen