Kuvat: Hurjaa jälkeä kahden lapsen hengen vaatineella turmapaikalla Kolarissa

kolari rekkaturma (1)
Kaksi lasta kuoli ja kolme loukkaantui lauantaina 11. kesäkuuta kuorma-auton suistuttua ojaan Kolarissa. Poliisin mukaan kuorma-auton hyttiosassa oli tapahtumahetkellä kuljettaja ja viisi alaikäistä lasta. Tapahtumapaikka kuvattu sunnuntaina 12. kesäkuuta 2016. Lehtikuva
Julkaistu 12.06.2016 21:53

MTV UUTISET

Eilinen Kolarissa sattunut liikenneonnettomuus jätti jälkeensä hurjaa tuhoa.

Turma sattui lauantaina valtatie 21:llä puoli viiden aikoihin alkuillasta. Onnettomuuteen joutui kuorma-auto, johon oli kytketty perävaunu. Ajoneuvoyhdistelmän perävaunu oli alkanut heittelehtimään ja kaatunut tielle. Sen seurauksena kuorma-auto oli kulkeutunut kulkusuunnassaan vasemmalle ja kaatunut kyljelleen ojaan.

Turma-auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaikkiaan viisi lasta, joista kaksi kuoli onnettomuuspaikalle. 

Paikalle hälytettiin viranomaisten lisäksi ainakin Aslak-pelastushelikopteri sekä rajavartioston ja Finnhemsin helikopterit, joilla kolme lasta kuljetettiin sairaalahoitoon Rovaniemelle ja Ouluun.

Poliisi selvittää onnettomuuden syytä.

kolari rekkaturma

kolari rekkaturma (2)

kolari rekkaturma (3)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa