Kuvat: Kaikki valmiina Suomen MM-ralliin – Latvala piirityksessä

Jari-Matti Latvala (22)
Julkaistu 29.07.2015 18:57
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Suomen MM-ralli päräytetään kunnolla käyntiin torstaina. Keskiviikkona sekä Jyväskylän Paviljongin huoltoalue että soranäytelmän päätähdet olivat valmiina viikonlopun esitykseen.

Kuskit saivat keskiviikkona nuotituksen valmiiksi ja alkuilta oli varattu tiedotusvälineiden haastatteluihin. Suomalaisista WRC-kuljettajista sekä Volskwagenin Jari-Matti Latvala että Fordilla kisaan osallistuva Juho Hänninen joutuivat heti toimittajien piiritykseen.

Huoltoalueelle oli saapunut runsaasti rallikansaa jo keskiviikkona tiirailemaan kuljettajia ja heidän kilpailukalustoaan.

Torstaiaamuna kuljettajat lennättävät soraa hyppysuorastaan tunnetulla Ruuhimäen testierikoiskokeella. Torstai-iltana on vuorossa ensimmäinen kunnon erikoiskoe, kun kuskit ottavat toisistaan mittaa Harjun kaupunkipätkällä.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli