Kuvat: Kemin lumilinna vetää turisteja puoleensa vuosi vuodelta enemmän – matkailijoita yli 50 maasta

linna ulkoa
Lumilinna rakennetaan merivedestä lumitykkien avulla. – Merivettä voidaan jäädyttää, koska Perämeressä ei ole niin paljoa suolaa, koska se on sisämaan meri ja joet tuovat makeaa vettä Lapista, linnan opas kertoo.
Julkaistu 12.03.2017 10:30
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Kemin Lumilinna ihastuttaa matkailijoita vuosi vuodelta. Sen elinkaari on suhteellisen lyhyt, kevään tullen koko valtava linna sulaa pois.

Lumilinnalla on ollut myös osuutena Kemin matkailun huimaan lisääntymiseen, viime vuonna ulkomaalaisten turistien vierailut kasvoivat lähes 30 prosenttia.

Jo kahdenkymmenen vuoden ajan rakennettu Kemin Lumilinna vetää vuosi vuodelta enemmän turisteja puoleensa.

turistit

Mauritzio Altizio sekä hänen tyttärensä Martina Altizio ovat viihtyneet linnassa hyvin. Mauritzio kuitenkin myöntää leikkisästi, että tuleva yö lumihotellissa jännittää. – Olin yllättynyt, että linna rakennetaan aina joulun aikaan ja se sulla pois kesällä. Tämä on kuitenkin kaunis, Mauritzio sanoo.

Vuosittain lumilinnassa vierailee matkailijoita yli 50 maasta. Linnan oppaan, Samuel Chazalmartin mukaan hyvänä vuonna Linnassa vierailee jopa 80 000 turistia.

Linna avataan yleensä tammikuussa ja se sulkeutuu huhtikuussa. Katastrofivuosia ei ole oikeastaan nähty, mutta tulevaa vuotta ei voida koskaan sanoa sataprosenttisen varmaksi.

Lumilinna5

Lumilinnan teema tänä vuonna on Suomi 100.

– Lumilinna on joka vuosi kysymysmerkki. Neljä-viisi vuotta sitten oli lämmin talvi jolloin linna voitiin avata vain viideksi viikoksi, Chazalmartin kertoo.

Linnan rakentaa vuosittain kemiläinen yritys. Rakentamiseen tarvitaan 30 ihmisen kolmen viikon työpanostus. Linnan hienot lumiveistokset tekevät puolestaan taiteilijat ympäri maailmaa.

– Tänä vuonna taiteilijoita oli Venäjältä, Puolasta ja Ukrainasta. Viime vuonna heitä oli Kiinasta.

Lumilinna4

LumiLinnan hotellissa yöpyvää vierasta odottaa kaksi makuupussia ja lämpimiä  taljoja. 

Chazalmartinin mukaan turisteille Lumilinna on yleensä ihmeellinen asia. Monet näkevät lunta ja jäätä ensimmäistä kertaa elämässään. Mitä turisti sitten yleensä ajattelee saapuessaan Lumilinnaan?

– Täällä on kylmä, Chazalmartin naurahtaa.

chalza

Yksi Lumilinnan oppaista, Samuel Chazalmartin on ammatiltaan ranskalainen ympäristötutkija. Hän työskentelee talvet lumilinnassa ja kesät Ranskassa. Kymmenen vuotta sitten hän saapui Suomeen lintuharrastuksen saattelemana ja löysi samalla reissulla rakkauden. 

Lumilinna ja Kemissä sijaitseva Sampo-jäänmurtaja ovat Kemin vetonaulat. Idea niiden käyttämiseen turismissa kytkeytyy Kemin edustalla talvisin jäätyvään mereen.

– Kemi on teollisuuskaupunki ja sinne haluttiin enemmän aktiviteetteja, vuonna 1988 syntyi idea jäänmurtajan käyttämisestä turismiin ja kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1996 syntyi idea lumilinnasta. Molemmat liittyvät mereen.

Lumilinna1

Kemi matkailun tiedottaja Noora Barrian sanoo, että Lumilinnaa tullaan kehittämään tulevaisuudessa. Sen toiminta on tarkoitus saada ympärivuotiseksi. – Ensi vuonna avataan ympärivuotinen Lumilinna, jonne tulee matkailu- ja ravintolatoimintaa. Talveksi rakennetaan aina oikea Lumilinna, mutta sitten tulee kylmä rakennus jossa voi kokea lumen ja jään seikkailun ympärivuotisesti. 

Turismi kasvaa ja aktiviteetit lisääntyvät Kemissä

Kemin matkailu Oy:n tiedottaja Noora Barria seisoskelee tyytyväisenä Lumilinnan edustalla. Turistit jonottavat lippuja Lumilinnaan, osa saapuu meren jäältä moottorikelkkasafarilta.

Muutaman sadan metrin päässä aasialainen perhe kuvailee poroja aitauksessa. Meren jäällä näkyy turisteja pilkillä. Kemin matkailu on kasvanut kovasti. Viime vuonna kasvua oli ulkomaalaisten osalta 28 prosenttia ja viipymää alueella on saatu pidennettyä.

– Tämän vuoden helmikuu oli meillä historian vilkkain, Barria kertoo.

– Suurin osa matkailusta tulee Aasiasta, mutta paljon nousua on ollut myös Euroopasta. Matkailijoita on ollut Espanjasta ja Italiasta, saksankielinen alue on meille myös tärkeä.

lumilinna6

Lumilinna on Barrian mukaan kannattava bisnes, vaikka sesonki onkin lyhyt ja linna sulaa aina keväisin pois.

– Sampo on houkutellut matkailijoita Kemiin jo 30 vuoden ajan, mutta sitten tämä yhdistelmä: merestä tehty Lumilinna ja jäänmurtaja, se toimii. Kemin alueella matkailuun on panostettu kovasti.

Mikä Kemin erottaa muusta Lapista?

– Me olemme Lappia, mutta meillä on jäätynyt meri. Ja jäätynyttä merta jos lähtee hakemaan, niin ei sitä monesta paikkaa löydy, jossa se on kuitenkin kaupunkia kaikkine palveluineen näin lähellä kuten Kemissä.

ravintola1

Linnasta löytyy myös ravintola. Kylmiä juomia tilatessa ei kannata pyytää erikseen jääpaloja, sillä ravintolassa ei ole lämmitystä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa