Lähes miljoonan kiinalaisen odotetaan vierailevan jääpuistossa uimassa avannossa ja ihastelemassa jäästä veistettyjä rakennuksia Kiinan pohjoisimmassa Yichunin maakunnassa Harbinin kaupungissa.
Vuosittain järjestettävässä Harbinin Jää- ja Lumifestivaali alkoi tänään ja puistoalue on täytetty erilaisin jääkatedraalein ja jäälinnoin. Korkein jäärakennus kohoaa 15-kerrokseksi torniksi ja sen epäillään olevan maailman korkein jääveistos. Lisäksi puistossa on esillä erilaisia talvilajeja, kertoo maan virallinen uutistoimisto Xinhua.
Koilis-Kiinassa sijaitsevassa festivaalissa lämpötila oli rapea 14 pakkasastetta tiistaina, kun uimarit hyppäsivät avajaisissa avantouimakilpailuun.
Jääpuisto rakennettiin 10 000 työntekijän voimin ja sen ovat suunnitelleet kiinalaiset ja hollantilaiset suunnittelijat. Rakentamiseen meni noin kolme kuukautta.