Kuvat: Kurkista Putouksen kenraaliharjoituksiin – rivoja pukuja ja pieleen menneitä otoksia

IMG_7384
Julkaistu 03.12.2015 13:50

MTV VIIHDE

Putouksen kenraaliharjoituksissa käydään ohjelman kulku läpi viimeisen kerran ennen illan suoraa lähetystä. Paikan päällä oleva yleisö pääsee näkemään show'n ensimmäisten joukossa.

Kun kello lyö neljä lauantaina, astuvat Putouksen sinipaitaiset näyttelijät yleisön eteen aivan niin kuin ohjelmassa konsanaan.

Erona on vain se, että tämä veto ei päädykään vielä ulos televisiosta. 

Kenraaliharjoituksissa Ylen studiolla on paikan päällä oikea studioyleisö ja kamerat pyörivät. 

Näyttelijät ovat pukeutuneet roolivaatteisiinsa, ja illan ohjelma käydään läpi niin kuin se olisi suora lähetys. 

– Se on 12 tunnin työpäivä. Käydään läpi koko lähetys, leikitään mainoskatkotkin. Joskus sen jälkeen on bileet joskus ei, näyttelijä Jenni Kokander kertoi aiemmin Radio Novan haastattelussa.

Pieniltä virheiltä ei kuitenkaan aina vältytä. Kun virheet tiedetään, ne voidaan korjata varsinaiseen suoraan lähetykseen. 

IMG_7935

Riku Nieminen pukeutui kenraaliharjoituksiin asuun, jota ei nähty ollenkaan televisiossa. 

IMG_7376

Ransu on on ollut mukana tekemässä Putousta. Karvakuono nähtiin ensin sketsissä ja sittemmin myös kameran takana. 

IMG_7454

Tuotantoyhtiön työntekijät siivoavat Putous-studion kuntoon mainoskatkoilla. Tässä putsataan Matti Pikkuvanhasen "oksennukset" pois lattialta. 

IMG_7388

Kenraaliharjoituksissa meno on usein hieman rennompaa kuin itse lähetyksessä, jossa kaiken täytyy mennä putkeen. Kenraaleissa on vielä varaa virheille. 

IMG_0139

Essi Hellén ja Ville Tiihonen kävivät läpi Viikkokatsauksen juontojaan sillä välin, kun ruudulla näkyivät sketsi-insertit. 

IMG_7380

Otetaanko selfie, sanoi Joonas Nordmanin esittämä fani Leonardo Da Vincille. Katsojat näkivät miesten taustalla muinaisen Rooman kadut, mutta studioyleisölle tausta näytti tältä.

IMG_0107

Joskus vaatteita vaihdetaan kesken juonnon. Heikki Paasonen puettiin kirurgin vaatteisiin lavalla.

IMG_7455

Sketsihahmot vauhdissa! Näyttelijät pysyvät roolissaan niin pitkään kuin kamerat pyörivät.

PUTOUS lauantaisin kello 19.30 MTV3-kanavalla!

Tuoreimmat aiheesta

Putous