Kevään uutuusohjelma Huippujengi vie kahdeksan suomalaista julkisuuden henkilöä valloittamaan vuorta Perun Andeille.
Huippujengissä mukana oleva Lola Wallinkoski saapui MTV:n lehdistötilaisuuteen perulaisissa tunnelmissa, sillä hän oli laittanut päällensä matkalta ostamansa kengät ja huivin.
– Nämä ovat pienestä vuoristokylästä Huarazista. Siellä oli vaikka mitä kivaa, mutta yhtenä päivänä löysin nämä käsityönä tehdyt kengät. Oli pakko ostaa. Niitä ei nimittäin pahemmin näkynyt kaupoissa. Myös tämä villahuivi on paikallista käsityötä, Wallinkoski esittelee asusteitaan.
Persoonalliset asusteet ovatkin herättäneet huomiota.
– Näitä on moni kuolannut. Kengät ovat kätevät kesällä sekä talvella paksummilla sukilla. Ostin vaikka mitä Perusta Huippujengin reissulta: huiveja ja laukkuja ja pikkupussukoita, sellaisia juttuja, mitä voi soveltaa täälläkin. En halua näyttää kuitenkaan siltä, että olisin Perun kansallispuvussa, Wallinkoski nauraa.
Perun matkan jälkeen Wallinkoski on jatkanut töitään yhteyspäällikkönä HC TPS:llä.
– Päivät menevät jääkiekon parissa ja pelipäivinä myös illat. Työnkuva on laaja ja se on vain positiivista. Olenkin vitsaillut, että teen kaikkea muuta paitsi pelaan ja valmennan, hän sanoo.
Syksyllä Lolasta julkaistiin myös hyvin henkilökohtainen omaelämäkerta nimeltään Lola – Kahdet kasvot, josta hän on saanut paljon palautetta.
– Hienointa on varmasti ollut se, että ihan lähipiirin tutut ovat sanoneet, että he ymmärtävät minua paremmin nyt kirjan luettuaan. Jos se tekee läheisille ihmisille sen, niin mitä se voi tehdä niille, jotka ovat vain olettaneet minusta asioita. Kirja osui siis juuri sinne, minne sen piti, Wallinkoski kiittelee.