Eilinen päivä oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin lähes koko maassa. Etenkin maan länsiosassa aurinko näyttäytyi ja lämmitti moni paikoin. Moni intoutuikin napsimaan kauniita syykuvia lähimaastostaan.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lämmin sää on ikävä kyllä ainakin toistaiseksi ohi. Iltapäivällä sataa koko Länsi-Suomessa, ja voimistunut tuuli voi kovien tuulenpuuskien muodossa aiheuttaa jopa paikallista vahinkoa. Idässä sataa hajanaisemmin.
Ylihuomenna perjantaina sadealue on väistynyt, mutta eri puolilla maata tulee kuurosateita. Tuuletkaan eivät ole hiljenneet, ja ainakin Suomenlahdella voi olla myrskyä.
Helsingissä on nelisenkymmentä lampea. Kuvassa on yksi niistä isoimmasta päästä eli Vuosaaren Kangaslampi. Kuva: Matti Pöhö.Matti Pöhö
Ruskan taikaa Karttulassa. Kuva: Birgitta Tarvainen.Birgitta Tarvainen
Kukikas merimaisema Vaastasta. Kuva: Matti Hietala.Matti Hietala
Ruskapuu Vaasasta. Kuva: Matti Hietala.Matti Hietala
Järvimaisema Konnevedeltä. Kuva: Eeva-Liisa Korhonen.Eeva-Liisa Korhonen
Aamu Kauriansalmessa Suomenniemellä. Kuva: Tiina Luoranen.Tiina Luoranen
Syyspäivän ruskaa Tampereelta. Kuva: Juulia Piekkola.Tuulia Piekkola
Pihlajanmarjoja Koukkuniemestä Tampereelta. Kuva: Jarkko Ylänen.Jarkko Ylänen
Kaunis väritys Ruokolanjärvellä Uuskaupungissa. Kuva: Roni Ketola.Roni Ketola
Syksyä Oulusta. Kuva: Sirpa Aitta.Sirpa Aitta
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.