Alexander Skarsgårdin ja Margot Robbien tähdittämän Tarzan-elokuvan kuvauspaikalta on julkaistu ensimmäiset valokuvat ja ne tihkuvat seksiä.
True Bloodista tuttu ruotsalainen Alexander Skarsgård on napannut ensimmäisen suuren Hollywood-roolinsa apinamies Tarzanina. Komistuksen Janena nähdään Margot Robbie.
Kuvauspaikalta on viimein julkaistu kaksi kuvaa.
Yhdessä kuvassa pitkä ja lihaksikas Tarzan seisoo vesisateessa näyttäen eläimellisen miehekkäältä.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Toisessa kuvassa apinamies on painanut otsansa silmänsä ummistaneen Janen hiuksiin.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Uudessa The Legend of Tarzan -elokuvassa Tarzan elää John Clayton III:na Lontoossa, mutta palaa vaimonsa Janen kanssa Kongoon.
Skarsgård on todennut elokuvan olevan päinvastainen klassiseen versioon, jossa päähuomio on villimiehn rauhoittamisessa.
The Legend of Tarzan saa ensi-iltansa heinäkuussa.
Aiemmin Tarzanina on nähty muun muassa Johnny Weissmüller.
Lisäksi monelle Tarzan tarkoittaa Disneyn piirroshahmoa, jolle Peter Franzen antoi suomalaisversiossa äänensä.
Kysymys siis on, kuka on kaikkien aikojen seksikkäin Tarzan?