Hannah ja Magdalena Graaf vaihtoivat glamourmalliuran musiikkiin 1990-luvun lopulla. Molemmat naiset ovat yhä upeita ilmestyksiä ja heillä molemmilla on useita lapsia.
Graafin sisarukset tulivat tunnetuiksi miestenlehtien sivuilta. Vuonna 1998 kaksikko päätti luopua mallinurastaan ja siirtyä musiikkibisnekseen.
Heidän tyttöbändinsä The Graaf Sisters, tai yksinkertaisemmin vain Graaf, soitti aikakaudelleen tyypillistä syntikkavoittoista poppia.
Heidän parhaiten menestynyt hittinsä oli You Got What I Want, jonka voit kuunnella alta.
Sittemmin naiset ovat jättäneet musiikkiuransa ja keskittyneet perheisiinsä.
Sisarista vanhempi Magdalena Graaf on nyt 40-vuotias. Hän on mallin- ja musiikkiuransa lisäksi myös julkaissut elämänkerran, jossa kertoo lapsuudesta ja ensimmäisestä, hyvin vaikeasta avioliitostaan. Hän on myös esiintynyt Ruotsin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Hän myös kirjoittaa aktiivisesti blogiinsa.
Magdalena Graaf vuonna 2015.©Eero Hannukainen EEROBILD AB/IBL
Hannah Graaf on nyt 37-vuotias. Hän on yrittänyt jatkaa musiikkiuraansa ja pyrki Ruotsin euroviisuedustajaksi vuonna 2006 kappaleella Naughty Boy. Hän oli myös juontajana Idolsissa, jossa hän haastatteli kilvasta pudonneita.
Hannah Graaf vuonna 2015.©Eero Hannukainen EEROBILD AB/IBL
Hannahilla on kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Hänen ensimmäisen poikansa Williamin isä on tuottaja Andreas Carlsson. Hänen toinen poikansa Mio syntyi avioliitosta Daniel Boudalin kanssa.
Siasrukset yhdessä Magdalenan Tristan-pojan ja Hannahin lasten Williamin, Mion, Livin ja Vidan kanssa.©Eero Hannukainen EEROBILD AB/IBL
Hannah on nyt naimisissa Peter Karydin kanssa, ja heillä on kaksi tytärtä, Liv ja Vida.
Sisaret edustivat yhteen sopivissa pitsipaidoissa vuonna 2015.©Eero Hannukainen EEROBILD AB/IBL
Ikinuorekkaat sisaret osallistuivat Gay Gaalaan vuonna 2010.EEROBILD, EEROX8, IBL
Vuonna 2008 siskokset kokeilivat tummaa tukkaa.Charlotte Brunzell
Magdalena sai yhden lapsen, Isakin, ensimmäisestä avioliitostaan. 2000-luvulla hän oli naimisissa jalkapallomaalivahti Magnus Hedmanin kanssa. Pari sai kaksi lasta, Lancelotin ja Tristanin.
Kun pari oli naimisissa, Magdalena äänestettiin yhdeksi seksikkäimmistä jalkapalloilijoiden vaimoista.
Pari erosi, kun lehdet kertoivat Hedmanilla olevan avioliiton ulkopuolinen suhde.
Magdalenan neljäs poika Charlie syntyi vuonna 2011.
Magdalena odottaa avopuolisonsa Filip Larssonin kanssa lasta syntyväksi keväällä 2016. Magdalenan vanhin poika Isak kuoli traagisesti kesällä 2014 vain 19-vuotiaana. Nainen palaa blogissaan nyt raskaaseen surutyöhön vajaa kahden vuoden taakse.
– Ajatukseni olivat hajalla, olin pirstaleina. Apua! Ajoitus ei ole hyvä! Saanko surra! nainen kirjoitti.
Pariskunnan tuleva lapsi on myös poika. Magdalena kutsuu lasta "ihmepojaksi". Lapsen laskettu aika on sama kuin traagisesti menehtyneen Isak-pojan syntymäpäivä.
Magdalenan viidennen lapsen laskettu aika on 22. helmikuuta, joka oli myös 19-vuotiaana menehtyneen Isakin syntymäpäivä.Photo: Pelle T Nilsson/AOP-IBL/IBL