Kuvat: Sadat osoittavat mieltä karkotuspäätöksen saaneen irakilaisperheen puolesta

loviisa irak mielenosoitus 2
Yhdeksänhenkisen irakilaisperheen karkottamista vastustava mielenosoitus Loviisan torilla lauantaina 3. maaliskuuta 2018. Lehtikuva
Julkaistu 03.03.2018 14:58

MTV UUTISET–STT

Loviisan torilla osoitetaan mieltä karkotuspäätöksen saaneen irakilaisperheen puolesta. Iltapäivällä alkaneessa kokoontumisessa halutaan tukea seitsenlapsista perhettä.

Torilla on noin kolmesataa ihmistä, arvioi perheen tukijoihin kuuluva Mia Aitokari juuri ennen mielenosoituksen alkua. Tukensa perheelle ovat jo aiemmin ilmaisseet Loviisan kaupungin edustajat.

loviisa irak mielenosoitus 3Yhdeksänhenkisen irakilaisperheen karkottamista vastustava mielenosoitus Loviisan torilla lauantaina 3. maaliskuuta 2018.Lehtikuva

loviisa irak mielenosoitusLehtikuva

Perheen karkotuspäätökselle haettiin perjantaina täytäntöönpanokieltoa. Hallinto-oikeus on pysäyttänyt prosessin siksi aikaa, kunnes valitus on ratkaistu.

loviisa irak mielenosoitus 5Lehtikuva

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö yhdeksänhenkisen irakilaisperheen karkottamista vastustavassa mielenosoituksessa Loviisan torilla launtaina 3. maaliskuuta 2018. 

Tukijoiden mukaan yhdeksänhenkinen perhe olisi hengenvaarassa Irakissa.

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset