Kuvat: Suomen kautta salakuljetettiin tonnikaupalla vesipiipputupakkaa

1:56img
Julkaistu 17.11.2017 08:54

MTV UUTISET–STT

Tulli kertoo paljastaneensa laajan vesipiipputupakan salakuljetuksen.

Yhdistyneistä arabiemiirikunnista on kuljetettu Suomen kautta Saksaan ja Ranskaan yli kolme tonnia tupakkaa. Salakuljetuksella on vältetty veroja ja maahantuontimaksuja yhteensä yli miljoona euroa.

tupakkaa 2

Tullin kuvaa tupakkatakavarikosta.

Tullin mukaan tupakkaa on salakuljetettu kuudella eri kerralla joulukuusta lähtien. Kaikkien lähetysten oli ilmoitettu sisältävän käsienpesujauhetta, ja määränpääksi oli ilmoitettu Latvia.

Esitutkinnan aikana selvisi, että vesipiipputupakan salakuljettamisen takana on venäläismies. Miehestä tehtiin eurooppalainen pidätysmääräys, jonka perusteella hänet otettiin kiinni Kroatiassa, mistä hänet on toimitettu Suomeen.

Tulli on tutkinut tapausta törkeänä veropetoksena ja siihen liittyen on vangittu kaksi henkilöä. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos