Kuvat: Tältä näyttää AC/DC:n keikka-alue – tosifanit jonottavat jo paikan päällä

acdc2
AC/DC -fanien fiilis oli kohdallaan jo ennen keikkaa syksyisestä säästä huolimatta.Lasse Arkela / Live Nation Finland
Julkaistu 22.07.2015 14:53

MTV VIIHDE

Rock-hirmu AC/DC:n keikkapaikalle on alkanut kerääntymään innokkaita rockin ystäviä.

Australialaisbändi AC/DC soittaa tänään illalla Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa.

Paikalle on odotettavissa peräti  50 000 ihmistä. Bändin fanit ovat odottaneet keikkaa kuumeisesti, ja osa sinnikkäimmistä on odottanut alueella jo tunteja.

acdc

Keikkaa innokkaasti odottavat fanit olivat leiriytyneet alueen ulkopuolelle jo alkuiltapäivästä.

Portit avataan klo 15 aikaan. Siihen mennessä alueella jonotti jo runsas määrä kuumeisesti illan keikkaa odottavia ihmisiä. 


Porttien edustalle oli kertynyt jo suuri määrä ihmisiä odottamaan sisälle pääsyä.

Varsin vetisestä säästä huolimatta fiilis näytti olevan korkealla, vaikka itse keikkaan on vielä tunteja aikaa. Useat ihmiset olivat varustautuneet sateenvarjoin ja sadevaattein.

acdc akira2

Syksyinen märkä keli ei haittaa tosifaneja, jotka odottelevat jo porttien aukeamista Hämeenlinnassa.

AC/DC:n Rock or Bust -kiertue on sisältänyt aiempien keikkakuvien perusteella ainakin runsaasti pyrotekniikkaa. Hämeenlinnasta otettujen kuvien perusteella esimerkiksi bändin pirunsarvin koristeltu esiintymislava on varsin vakuuttava.

acdc11

Pirunsarvet kuuluvat rock-bändin lavan varustukseen.

Hämeen poliisin mukaan turvajärjestelyjä onkin lisätty vastaamaan kansainvälisen menestysyhtyeen tasoa. Esimerkiksi lähialueen vesillä on lisätty venepartioita ja vesijettejä.

Maalla kalustoa riittää polkupyöristä maija-autoihin.

aikaacdc3

Tästä se lähtee! Rock-mörssäri AC/DC:n keikalle on odotettavissa peräti 50 000 ihmistä.

Tuoreimmat aiheesta

AC/DC