Formulahuumaan voi virittäytyä testaamalla tietonsa kuljettajien puolisoista. Tunnistaisitko kuvagallerian kaunottaret varikolta?
Vuoden 2015 F1-kausi alkaa Australian Melbournessa maaliskuun 15. päivä, jolloin ensimmäiset ajot käydään Melbourne Grand Prix Circuitin radalla.
F1-kuljettajilla on usein lähipiiriä mukana kisahuumassa ja varikolla kannustusjoukoissa onkin nähty niin upeita puolisoja kuin suloisia lapsia. MTV.fi koosti kuvagallerian F1-kuljettajien usein kisahuumassa nähtävistä puolisoista.
Suomalaisia tietenkin kiinnostaa eniten suomalaiskuljettajien puolisot. Kimi Räikkösen kihlattu Minttu Virtanen nähtiin jo viime kaudella tiuhaan tahtiin varikolla. Kenties tällä kaudella Minttu nähdäänkin kisahuumassa yhdessä parin tammikuussa syntyneen Robin-pojan kanssa.
Valtteri Bottaksen uimarirakas Emilia Pikkarainen on treenien ja kilpailujen ohella nähty myös F1-kilpailuissa rakastaan tukemassa. Hiljattain kihlautunut pari tulee varmasti olemaan hyvin seurattu myös tällä kaudella.
Myös viime vuonna avioituneen Nico Rosbergin vaimo Vivian Siboldia tullaan toivottavasti näkemään varikolla. Pari odottaa parhaillaan esikoistaan. Tuore vaimo on myös Jenson Buttonin kanssa vuodenvaihteessa avioitunut Jessica Michibata.
Katso kuvagalleriasta kooste F1-kuljettajien rakkaista.
F1-kausi alkaa tulevana viikonloppuna Australian Melbournessa.
F1 tv-lähetykset