Kuvat: Tuore äiti Laura Birn hehkui uuden elokuvansa kuvauksissa

Laura Birn2
Julkaistu 20.10.2015 20:33

MTV VIIHDE

Töihin palannut näyttelijä synnytti esikoisensa vain neljä kuukautta sitten.

Laura Birn kuvaa parhaillaan Anja Snellmannin romaaniin pohjautuvaa Syysprinssi-elokuvaa. Vain muutamia kuukausia sitten esikoislapsensa synnyttänyt Birn suorastaan hehkui Helsingin Tavastialla elokuvan pressitilaisuudessa.

Birn on viettänyt viime kuukaudet poissa julkisuudesta, sillä hänestä tuli äiti kevään lopuilla. Birnin agentti vahvisti MTV:lle ilouutisen vauvan syntymästä kesäkuun alussa.

Töihin palannut Birn kertoo, että kuvauksissa on ollut todella hyvä yhteishenki. 

–Tosi hyvin kaikki on mennyt, olen nauttinut, Birn kertoo fiiliksiään kuvauspaikalla MTV.fi:lle.

Laura Birn 4

Laura Birn oli stailattu Syysprinssi-elokuvan kuvauksia varten kasarilookiin.

Birn näyttelee elokuvassa Inkaa, joka rakastuu Lauri Tilkasen roolihahmoon.  Elokuva sijoittuu 1980-luvun alun taide- ja punkpiireihin.

– En ole Laurin kanssa tehnyt mitään isompaa yhdessä aiemmin, ja onkin ollut ihanaa tutustua häneen paremmin, Birn kuvailee MTV.fi:lle.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki