Kylian Mbappé sai taas uuden maskin – näky huvittaa somessa

Kylian Mbappé on ottanut taas uuden maskin käyttöönsä. EM-kisojen huippunimi turhautui aiemman maskinsa paksuuteen, ja on nyt kokeillut ohuempaa versiota harjoituksissa.

Mbappé, 25, kokeili selvästi kevyempää mallia perjantaina pidetyissä harjoituksissa valitettuaan siitä, että hänen näkökykynsä kärsi viimeisessä lohko-ottelussa Puolaa vastaan.

Mbappé joutui myös pyyhkimään säännöllisesti hikeä silmistään.

Uuden maskin on tarkoitus hengittää paremmin ja olla vähemmän haitaksi ranskalaiskapteenin näkökyvylle.

Ranskan maajoukkueen virallinen Instagram-tili jakoi kuvan Mbappésta uusi maski kasvoillaan.

Muun muassa Paul Pogba, joka on parhaillaan poissa pelikentiltä doping-pannan takia, huvittui näkemästään.

– Tämähän on Batman, eikä Donatello, Pogba kommentoi vitsikkäästi viitaten teini-ikäisiin mutanttininjakilpikonniin.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Mbappé joutuu käyttämään maskia murrettuaan nenänsä EM-kisojen avausottelussa Itävaltaa vastaan.

Hänen ensimmäinen maskinsa oli kuitenkin sääntöjen vastainen, koska siinä oli yhtä useampaa väriä. Nyt sitä on pitänyt muuttaa mukavuussyistä.

Mbappé palasi nenävammansa jälkeen Ranskan avauskokoonpanoon Puolaa vastaan pelatussa 1-1-tasapelissä ja teki joukkueensa ainoan maalin pilkulta.

Ranska pelaa maanantaina Belgiaa vastaan EM-kisojen neljännesvälierävaiheessa.

Lue myös:

    Uusimmat