Tosi-tv-tähti hämmensi sivistyksellään – ei tiennyt Frendit-sarjaa

21.23269085
FayesVision/WENN.com
Julkaistu 30.12.2015 17:12

MTV VIIHDE

Kardashianit-sarjan tähti Kylie Jenner joutui myöntämään, ettei tiedä yhtä aikamme menestyneimmistä ja suosituimmista tv-sarjoista.

Harva on välttynyt seuraamasta tai kuulemasta 90-luvun ja 2000-luvun taitteen suosituimmasta tv-sarjasta, Frendeistä.

Sarjan hahmot, näiden sitaatit sekä hius- ja vaatetyylit ovat lähes ikonisia kaikille sarjaa edes hieman seuranneille. 

Kardashian-perheen 18-vuotias Kylie Jenner on kuitenkin onnistunut välttymään Frendit-huumalta. Itse asiassa hän ei edes tiedä kyseistä sarjaa.

Elle UK:n haastattelussa Jenneriltä kysyttiin 90-lukuun liittyviä kysymyksiä. Haastattelijaa kiinnosti muun muassa, kuka oli kaunottaren lempihahmo suositusta Frendit-sarjasta.

– Mikä se on? Jenner kyseli ihmeissään.

Jennerin kommentti on aiheuttanut huvittuneisuutta Frendit-fanien keskuudessa.

US Magazine muistuttaa kuitenkin kirjoituksessaan, että sarjaa alettiin esittää televisiossa jo ennen kuin Jenner oli edes syntynyt, mutta se jatkui vuoteen 2004 saakka, jolloin Jenner oli jo 6-vuotias.

Myöhemmin kaunotar vetikin sanansa takaisin.

– Tiedän, mikä Frendit on. Tarkoitin, että en katso kyseistä sarjaa, mutta tiedän kyllä, mikä se on, Jenner oli tarkentanut silmiään pyöritellen.

Frendit - yleiskuva

Frendit on yksi kaikkien aikojen suosituimmista tv-sarjoista.

Aiheesta kirjoitti US Magazine.

Kardashianit-sarja AVAlla

Tuoreimmat aiheesta

Kardashianit