Seurapiiritähti Kylie Jennerin Aire-poika on nyt 1-vuotias.
Seurapiiritähti Kylie Jenner julkaisi Instagramissa 15. heinäkuuta valloittavia kuvia vuoden ikäisen poikansa Airen kanssa. Aire syntyi helmikuussa 2022.
– Iso poikani, Jenner kirjoitti kuvien yhteyteen.
Kuvia voit selata nuolesta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Pojan isä on rap-artisti Travis Scott, oikealta nimeltään Jacques Berman Webster II.
Kuvien kommenteissa kirjoitetaan muun muassa, miten Aire on aivan samannäköinen kuin isosiskonsa Stormi, 5. Myös Stormin isä on Scott. Kommentoijat myös ihmettelevät, miten Aire voi olla jo vuoden ikäinen.
Jenner ja Scott nimesivät poikansa alun perin Wolfiksi.
– Meillä ei oikeastaan ollut nimeä. Ajattelin, että se tulee mieleemme, kun näemme hänet, mutta niin ei käynyt. 24 tuntia ennen kuin syntymätodistus täytyi allekirjoittaa tai muuten hänet olisi rekisteröity ilman nimeä eikä hän olisi saanut henkilötunnusta. Joten tunsin painetta valita nimi, ja sitten Khloé sanoi päivää ennen allekirjoitusta, että miten olisi nimi Wolf, Jenner kertoi.
Jenner piti lyhenteestä WW, joten pojasta tuli Wolf Webster.
– Heti allekirjoittamisen jälkeen mietin, mitä juuri tein. Se on osa hänen tarinaansa, mutta hänen nimensä vaihdettiin, Jenner kertoi.
Jenner ja Scott erosivat ensimmäisen kerran vuonna 2019, mutta palasi myöhemmin yhteen. Tammikuussa 2023 parin kuitenkin kerrottiin jälleen eronneen.