Tänään Jaakon päivänä heitettiin perinteitä kunnioittaen kylmä kivi veteen.
Kiven heittämisen mereen Jaakon päivänä 25.7. on uskottu vaikuttavan vesien viilentymiseen ja säiden kääntymisen syksyisemmiksi. Taikauskoa tai ei, nyt edessä on varsin kylmä heinäkuun loppu.
Huomisesta hellepäivästä on syytä ottaa ilo irti kaikin keinoin. Meteorologi Markus Mäntykannas nimittäin ennustaa, että tiistai 26.7. on viimeinen hellepäivä pitkään aikaan. Hellettä ei ole huomiselle luvassa koko Suomeen.
– Länsi-Suomessa on luvassa runsaasti sateita, vettä tulee paikoin aivan kaatamalla. Myös Lapissa tulee voimakkaita sateita ja ukkosia.
Myöhemmin tiistaina sadealue pyyhkäisee koko Suomen yli kohti itää.
– Etelässä ja idässä, missä aurinko ehtii vielä lämmittää, voi mennä helleraja rikki. Siitä eteenpäin ei ole helteestä merkkejä havaittavissa.
Lue myös: Himalajalta tuotu kylmä kivi viskattiin mereen Jaakon päivän kunniaksi
Viikonlopusta tulossa viileä
Keskiviikkona on mahdollisuus vielä noin 20 asteen lämpötiloihin. Lapissa keskiviikko on viimeinen päivä, jolloin 20 asteen raja ylittyy.
– Viikonloppuna näyttää kolealta etelää myöten. Koko Suomessa jäädään alle 20 asteeseen. Ei ole tyypillistä heinäkuun lopun säätä. Muistuttaa enemmän syyskuun alkua kuin heinäkuun loppua.
Kolea sää näyttää jatkuvan myös ensi viikon puolelle. Uusia helleaaltoja ei siinnä näköpiirissä, vaan luvassa on vaihtelevaa ja viileää säätä.