Kymen Sanomat: Jukka Matisen liigaura ohi ennen aikojaan

KTP:n Jukka Matinen (vas.) Korisliigan ottelussa toukokuussa 2013.
Jukka Matinen (vas.)Lehtikuva
Julkaistu 13.05.2015 15:14

MTV SPORT - STT

Jukka Matisen 20 vuotta sitten alkanut ura Korisliigassa on päättynyt, uutisoi Kymen Sanomat.

Tällä kaudella KTP-Basketia edustanut nelinkertainen Suomen mestari kertoi päätöksestään joukkuetovereilleen paluumatkalla tiistain pronssiottelusta Kauhajoelta.

36-vuotiaalla Matisella olisi ollut vielä vuosi sopimusta jäljellä. Keravan Kori-80:n kasvatti debytoi Korisliigassa Panttereissa kaudella 1995-96, johon kuului myös Matisen läpimurto hänen ratkaistuaan 17-vuotiaana tulokkaana Suomen cupin voiton Panttereille viime hetken vapaaheitoilla.

Matinen pelasi Korisliigassa yhteensä 611 ottelua ja upotti niissä 1100 onnistunutta kolmosta. Matinen ennätti edustaa KTP:n sekä Panttereiden lisäksi Honkaa, ToPoa ja Helsingin NMKY:tä.

203-senttinen laitahyökkääjä pelasi Frankfurt Skylinersin riveissä myös Saksan Bundesligaa ja Euroliigaa. Hän voitti Saksan mestaruuden 2004.

Matinen edusti Suomea 135 maaottelussa, joista miesten maaotteluita oli 91.

Tuoreimmat aiheesta

Koripallo