Seinäjoella Atrian tehtaalla ammoniakkivuoto – työntekijöille silmä- ja hengitystieärsytystä

Atria
Lehtikuva
Julkaistu 16.08.2021 08:37(Päivitetty 16.08.2021 14:30)

MTV UUTISET – STT

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai tiedon vuodosta automaattisen hälytyksen perusteella. Pelastusjohtaja Harri Setälän mukaan vuoto saatiin suljettua nopeasti.

Seinäjoella ruokayhtiö Atrian tehtaalla todettiin maanantaiaamuna ammoniakkivuoto, jolle altistui 30 tehtaan työntekijää.

Heistä 13 toimitettiin sairaalaan jatkoseurantaan, kertoo Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Harri Setälä.

Työntekijöille koitui vuodosta hengitystieoireita, mutta vakavia vahinkoja ei ole ainakaan toistaiseksi Setälän tiedossa.

Lue myös: Terrafamen vesilaitoksella Sotkamossa laukesi ammoniakkiveden varoventtiili – kymmenkunta työntekijää evakuoitiin

Vuoto huomattiin tehtaalta tulleen automaattisen ammoniakkihälytyksen perusteella, Setälä kertoo.

Pelastuslaitoksen päästessä paikalle tehtaan siipikarjateurastamotilassa huomattiin voimakas ammoniakin haju. Työntekijät olivat jo poistuneet tehtaan kokoontumispaikalle.

Setälän mukaan kemikaalisukeltajat paikallistivat vuodon suhteellisen nopeasti ja saivat sen suljetuksi. Vuodon syyksi todettiin putkiston vikaantuminen.

Atrian turvallisuustiedotteen mukaan "ammoniakki on voimakkaasti pistävän hajuinen kaasu, joka on myrkyllistä hengitettynä, voimakkaasti ihoa syövyttävää ja silmiä vaurioittavaa sekä erittäin myrkyllistä vesieliöille".

Siipikarjaa tai muita eläimiä ei altistunut ammoniakkivuodolle.

Tuoreimmat aiheesta

Seinäjoki