USA 2009. Ohjaus: David Mackenzie. Käsikirjoitus: Jason Hall. Tuotanto: XXX. Kuvaus: Steven Poster. Leikkaus: Nicholas Erasmus. Musiikki: John Swihart. Pääosissa: Ashton Kutcher, Anne Heche, Margarita Levieva, Sebastian Stan, Sonia Rockwell, Maria Conchita Alonso. Kesto: 93 min.
Nuori mies maksaa makeasta Hollywood-elämästä seksillä brittiohjaaja David Mackenzien suorasukaisessa draamassa L.A. Gigolo (Spread, 2009). Young Adamin (2003) ja Hallam Foen (2007) ohjaajan amerikkalainen uutuus sai festariensi-iltansa Sundancessa jo keväällä, mutta vasta nyt elokuva pääsee suurempaan levitykseen paitsi meillä myös rapakon tuolla puolen.
Silkka seksi on in – tai niin Nikki (teinien namupoika Ashton Kutcher) ainakin haluaa meidän uskovan tarinan alussa. Komea lurjus viettelee varakkaita naisia helpon elämän toivossa, mutta se, miten iisiltä kaikki loppujen lopuksi tuntuu, on kokonaan toinen juttu.
Nikki on häikäilemätön gigolo, huoraava kundi, vaikkei hän itseään sellaisena pidäkään. Paksun lompakon omistava Samantha (erinomainen Anne Heche) uskaltaa silti kutsua epäsuhtaisen kaksikon puuhastelua sen oikealla nimellä.
Kun nuorukainen kohtaa kauniin tarjoilijattaren, Heatherin (Margarita Levieva), roihahtaa panokoneen rinnassa ensi kertaa jotain aitoa. Raha ja rakkaus, tunne-elämän vesi ja öljy, eivät edelleenkään sekoitu eli sovi samaan yhtälöön. Pian Nikin kukkoileva ylpeys saa ottaa vastaan kolauksen jos toisenkin.
L.A. Gigoloa ei pidä erehtyä luulemaan jälleen yhdeksi Ashton Kutcher -söpöilyksi, sillä mistään romanttisesta komediasta ei ole kysymys. Kutcher tuulettaa tähtikuvaansa rajulla otteella heittäytyen hyväksikäyttäjän rooliin täysillä ja itseään säästelemättä. Siitä rohkeudesta mies ansaitsee täydet pisteet.
Paikoin elokuva harhautuu kuitenkin myös tarkoitushakuisen pehmopornon puolelle. Kutcher ja Heche panevat menemään pitkin poikin kuin kiimaiset kaniinit. Näillä hetkillä katsominen muuttuu pelkäksi kiivaaksi tirkistelyksi.
Brutaalin, siekailemattoman seksin esittämisen rinnalla on onneksi paljon muutakin. Jason Hallin käsikirjoitus porautuu särmikkäästi helpon rahan houkutuksen ja sen inspiroiman elämäntavan tutkimiseen. Mackenzielta, jonka aikaisemmat elokuvat ovat aina kohauttaneet poikkeuksellisuudellaan, ei toisaalta voisi vähempää edes odottaa.
Positiivisista, jopa kunnianhimoisista puolista huolimatta Mackenzien elokuvasta on hyvin vaikea pitää. Tarinan kaikki henkilöt ovat niin vastenmielisiä, ettei katsojan ja protagonistien välille pääse syntymään tarvittavaa emotionaalista sidettä.
L.A. Gigolo vie yleisönsä suoraan päähenkilöiden iholle, vaan kuka haluaa vapaaehtoisesti olla näin inhojen ihmisten lähellä? Lopun sovitus tuntuu jo sitten liiankin siirappiselta patenttiratkaisulta.
Teksti: Outi Heiskanen