Laajasalolle kysymyslistan tehnyt Korhonen: Talousasioiden selvittelyssä päästy nyt alkuun, mutta epäselvyyksiä on vielä paljon

Helsingin piispa Teemu Laajasalo on ollut viime aikoina esillä lähinnä rahankäyttöön liittyvien epäselvyyksien johdosta.Lehtikuva ja Colourbox
Julkaistu 02.03.2018 21:45

MTV UUTISET - STT

Helsingin piispan Teemu Laajasalon talousasiat nousivat julkisuuteen hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan Johanna Korhosen laatiman muistion myötä. 40 kysymystä Laajasalon yritystoiminnasta sekä hänen toiminnastaan Kallion kirkkoherrana sisältävä muistio sai runsaasti huomiota mediassa.

Laajasalon mielestä Korhosen toimintatapa ei ollut kohtuullinen, sillä asia olisi voitu hoitaa Helsingin seurakuntayhtymän sisällä.

– Huoli ja kysymys siitä, toimitaanko oikein, on hyvä. Mutta se menettely, jolla tämä asia tuotiin esille, ei ollut mielestäni viisas, kohtuullinen tai oikea. Jos ajatellaan, että tästä tehtiin satoja uutisia, voi kysyä lopputulokseen suhteutettuna, että oliko mittasuhde oikea?

Korhosen mukaan Helsingin seurakuntayhtymä oli tehnyt asiasta sisäistä tarkastusta aiemmin, mutta asia ei edennyt mihinkään. Hän pitää hyvänä asiana, että Laajasalon talousasioiden selvittelyssä on päästy alkuun Maura audit -yhtiön selvityksen avulla.

Korhosen mukaan epäselvyyksiä on vielä runsaasti. Korhonen aikoo pyytää Laajasalon lisäselvityksiä puuttuvista kuiteista ja tiedoista Maura auditilta asiakirjajulkisuuden perusteella.

– Raportissa on hyvää se, että nyt Laajasalo on toimittanut tietoja puuttuvista kuiteista ja selitteistä. Maura audit tosin kommentoi, että he eivät ota kantaa lisäselvitysten paikkansapitävyyteen.

– Olen kiinnostunut näkemään, miten Laajasalo perustelee rahankäyttöä lisäselvityksissä. Pitää myös katsoa, miten näiden jälkikäteen toimitettujen selitysten paikkansapitävyyttä arvioidaan.

Tuoreimmat aiheesta

Piispa Laajasalon rahasotkut